Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jyrähdys eduskunnasta: “Lapset ansaitsevat paremman varhaiskasvatuslain”

“On ikävää, että tällä hallituskaudella varhaiskasvatuksen laatua on heikennetty suurentamalla ryhmäkokoa eli huonontamalla aikuisten ja lasten suhdelukua. Myös lasten oikeutta osallistua varhaiskasvatukseen on heikennetty eli niin sanottua subjektiivista oikeutta on rajattu”, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) toteaa tiedotteessaan.

Demokraatti

Demokraatti

Eloranta muistuttaa, että osa kunnista on ottanut varhaiskasvatuksen heikennykset käyttöön ja osa ei. Eriarvoisuus eri kunnissa varhaiskasvatusta käyttävien lasten välillä on siis kasvanut.

Sosialidemokraattien mielestä varhaiskasvatusoikeuden rajaus olisi pitänyt poistaa ja ryhmäkoot olisi pitänyt palauttaa vähintään aikaisemmalle tasolle.

“Suuri puute uudessa laissa on myös se, ettei siinä säädetä lasten tukemiseen liittyvistä asioista. Varhaiskasvatuksessa tulee saada samalla tavoin kolmiportaista tukea, kuten perusopetuksessakin saadaan. Tiedämme, että mitä varhemmin ja aikaisemmin ongelmiin puututaan, sitä helpommin ne voidaan korjata. Varhaiskasvatuksessa pienelle lapselle varhain annettu tuki on kaikkein vaikuttavinta ja helpottaa lapsen myöhempää koulutietä.”

“Koska nimenomaan laadukkaalla varhaiskasvatuksella on parhaat vaikutukset lapsen hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle, olisi tärkeää laatia varhaiskasvatukseen laatukriteerit. Näin voitaisiin parantaa varhaiskasvatuksen tasalaatuisuutta ja minimitason täyttymistä ihan jokaisessa yksikössä ja lapsiryhmässä koko päivän ajan. On valitettavaa, etteivät laatukriteeritkään ole mukana uudessa varhaiskasvatuslaissa. Lapset ansaitsevat paremman varhaiskasvatuslain”, Eloranta vaatii.

Elorannan mukaan varhaiskasvatus on tulevaisuusinvestointi, joka parantaa tasa-arvoa ja oppimistuloksia ja ehkäisee syrjäytymistä. OECD:n mukaan yhden euron sijoitus varhaiskasvatukseen tuottaa jopa seitsemän euroa, enemmän kuin mikään muu koulutusinvestointi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE