Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Käänne Trump-kohussa: jupakan yhtiö kiistää kaikki väitteet

Koronarokotetta kehittävä saksalainen CureVacyhtiö kiisti maanantaina tiedot, joiden mukaan Valkoinen talo olisi presidentti Donald Trumpin johdolla pyrkinyt ostamaan rokotteen yksinoikeudella Yhdysvaltoihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– CureVac ei ole saanut Yhdysvaltain hallinnolta tai siihen liittyviltä tahoilta tarjousta ennen 2. maaliskuuta pidettyä työryhmän tapaamista, sen aikana tai sen jälkeen. CureVac kiistää lehden esittämät kaikki väitteet, yhtiö tviittasi.

Saksalaislehti Welt Am Sonntag kertoi sunnuntaina Valkoisen talon rokotteen ostoaikeista. Se pohjasi uutisensa nimettömiin hallituslähteisiin.

Uutinen julkaistiin pian sen jälkeen, kun yhtiö oli kertonut toimitusjohtajansa vaihtumisesta. Vanha toimitusjohtaja oli jokin aika sitten tavannut Trumpin ja lääkeyhtiöiden edustajia Washingtonissa.

Sunnuntaina yhdysvaltalainen lähde sanoi uutistoimisto AFP:lle, että lehtiartikkeli oli “vahvasti liioiteltu”.

Euroopan komissio lupasi maanantaina jopa 80 miljoonaa euroa tukea CureVacille rokotteen kehittämiseksi ja valmistamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE