Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuun lopulla päätti taloussuhteisiin perustuneen vakauspolitiikan kauden Euroopan ja Venäjän välillä. EU ja länsi olivat jo Krimin valtauksesta saakka asettaneet Venäjälle pakotteita, mutta helmikuun jälkeen kauppasuhteet ovat kylmenneet tavalla, jota ei ole lähihistoriassa nähty.

Suomessa, jossa idänkaupan rooli on perinteisesti ollut iso, hyökkäys käynnisti julkisen keskustelun aiemman linjan mielekkyydestä ja uuden asemoitumisen tarpeesta.

Luupin alla ovat olleet erityisesti valtionyhtiö Fortumin talousvaikeuksiin ajaneet Uniper-kaupat ja Viipurista Saksaan ulottuvat Nordstream-kaasuputket. Uniper myytiin syyskuussa Saksaan ja kaasuputket on sodan myötä suljettu. Putket ovat sittemmin rikkoutuneet ja ryhtyneet vuotamaan kaasua, minkä epäillään johtuvan sabotaasista.

Demokraatti pyysi näkemystä menneisyyden hallintaan perehtyneeltä historian emeritusprofessori Seppo Hentilältä.

Hentilä pitää jälkisuomettumista sisällöltään epämääräisenä ja lepsuna terminä.

– Historia halutaan peruuttaa ja tehdä syyllisiä niistä, jotka sitä aikaisempaa historiaa olivat tukemassa. Tällainen mielikuva on nyt syntynyt.

– Jälkisuomettumisella voidaan tarkoittaa melkein mitä hyvänsä. Ja suomettumista voidaan nähdä melkein missä suunnassa tahansa.

Venäjän hyökkäyksen aiheuttama murros on ollut Hentilän mukaan niin syvä, että lähimenneisyyttä on tarve ryhtyä mestaroimaan.

– Ei tämä nyt mistään suomettumisesta johdu.

TOTUUSKOMISSION lisäksi on toivottu seminaareja Venäjän kauppasuhteiden ja poliitikkojen roolin selvittämiseksi. Hentilä ei vaikuta innostuneelta.

– En tämäntyyppisiin ajatuksiin helposti syty. Samalla tavalla voisi kysyä, että pitäisikö Saksassa perustaa saksattumisen komitea, joka tutkisi Angela Merkeliä ja Schröderiä ja kumppaneita. En oikein ymmärrä tällaisen komission mielekkyyttä.

Mistä näissä puheissa on mielestäsi kyse?

– Tässä on herkulliset markkinat niille, jotka voivat syyllistää tiettyjä poliittisia toimijoita kuten entisiä pääministereitä. Demarit ovat tässä joutuneet tikun nokkaan vaikka muidenkin puolueiden vallankäyttäjät ovat yhtä lailla tähän sotkeentuneet, jos näin voi sanoa.

Entisen pääministeri Paavo Lipposen (sd.) henkilökohtainen osallistuminen Itämeren kaasuputkihankkeen lobbaamiseen on Hentilän mukaan eri asia.

– Se mitä hän teki pääministerinä, sen historiaa ei kannata jälkiviisastella, mutta tämä on on ihan toinen kysymys ja myöskin ajaton. Se liittyy siihen, onko jotakin karanteeneja toimijoille, jotka ryhtyvät sivuun siirryttyään tekemään bisnestä niillä ansioillaan, jotka he ovat poliittisessa tehtävässään saavuttaneet.

Sama ongelma liittyy Hentilän mukaan myös toiseen entiseen pääministeriin, venäläisen Sberbankin hallituksen helmikuussa jättäneeseen Esko Ahoon (kesk.).

– Kansainvälisessä lehdistössä on nostettu esiin Suomen kaksi entistä pääministeriä, jotka Putinin vihjataan jopa ostaneen. Tällaisia otsikoita on mennyt meiltä ulkomaille.

KUN VENÄJÄ-POLITIIKAN voi jälkiviisaasti ajatellen todeta epäonnistuneen, mitä siitä pitäisi päätellä? Pitäisikö todeta, että suhteita kannatti yrittää vakauttaa taloudellisten siteiden kautta?

– Tähän voi esittää kysymyksen, että jos 10-15 vuotta sitten ennen Putinin laajentumispolitiikkaa olisi sanottu, että mepäs lopetetamme kaasun ja halvan energian ostaminen Venäjältä, vaikka se onkin puolta halvempaa kuin muualla maailmassa. Ostetaankin sitä jostakin muualta, ettei sitouduttaisi liikaa Venäjään.

Hentilä arvioi, etteivät nykyiset energiariippuvuuden paheksujat olisi aikanaan hyväksyneet riippuvuuden purkamista.

– Näin se ajattelu on aikasidonnaista.

– Koko suomalaisen hyvinvoinnin syntyminen on perustunut aika pitkälti sille, että olemme vuosikymmenten ajan saaneet ostaa Venäjältä hyvin halpaa energiaa. Se unohtuu tässä keskustelussa kokonaan.

Osalla Venäjä-suhteiden arvostelijoista on tausta-ajatuksena riippumattoman Suomen idea. Syntyy vaikutelma, ettei kehenkään saisi tukeutua.

– Ne ovat samoja ihmisiä, jotka sanovat, että rajat pitäisi laittaa kokonaan kiinni ja lopettaa kaupankäynti ja katkaista ulkomaansuhteet. Ajatus on täysin mahdoton, sitä pitää esillä lähinnä äärimmäinen oikeisto.

– Tämmöinen populistinen väite, että meidän ei pitäisi olla yhteydessä kenenkään kanssa, on helppo heittää. Suomi on kaikista maailman maista riippuvaisimpia kauppavaihdosta ja talousyhteyksistä. Suurempien kanssa yhteyksissä oleminen on meille aina välttämätöntä.

– On ihan mahdollista, että olemme parin vuoden päästä samassa sotilasliitossa Trumpin Yhdysvaltojen kanssa ja siitä riippuvaisia. Eihän Suomi sellaista pysty estämään. Pienempi on aina virrassa aaltojen vietävänä.

Voidaanko julkisen historiallisen keskustelun laatua jotenkin parantaa?

– Se on sellaista kuin se on ja sillä järjellä varustettua mikä keskustelijoilla kulloinkin on. En usko, että sitä voidaan jollakin konstilla parantaa. Näitä jälkeenpäin oikeassa olijoita on aina vaikka kuinka paljon.

Onko jälkisuomettumisesta puhuminen siis puhdasta jälkiviisautta?

– Suomettuminen liittyy meidän idänsuhteisiimme ja nyt sille on helppo irvistellä joka yhteydessä. Suomettuminen on toimittajien lempitermi, koska he eivät parempaakaan keksi. Termin käytöstä on tullut yleistä ilakointia.