Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kaikki työllisyystoimet eivät olekaan pöydällä, Vanhanen heitti yhden pois – kommentoi myös Kulmunin punavihreys-puheita ja turpeen verotukea

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) oli Politiikan toimittajien yhdistyksen lounasvieraana Helsingissä tänään. Demokraatti haastatteli hänet heti tilaisuuden jälkeen.

Hallituspuolueitten piiristä on sanottu taajaan, että kaikki työllistämiskeinot ovat pöydällä, kun hallitus käy budjettiriiheen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ilmoitti tänään kuitenkin Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa, että ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei olla porrastamassa.

– Tämän budjettiriihen tiimoilla en pidä ajallisesti mahdollisena, että siitä sovitaan, Vanhanen totesi Demokraatille tilaisuuden jälkeen.

Vanhasella on kannalle jättää porrastus pois selkeä syy:

– Keskellä tilannetta, jossa ehkä noin 17 % on työttömänä tai lomautettuna, juuri nyt en tässä ole prässäämässä, hän sanoo.

Toisin sanoen tämän hetken finanssipolitiikan elvyttävään linjaan tämä keino ei Vanhasen mukaan istuisikaan. Ajoitus on väärä.

Työvoiman tarjontaan vaikuttavana perustoimenpiteenä ansiosidonnaisen porrastaminen ei Vanhasen mukaan kuitenkaan mihinkään esityslistalta katoa. Onko hän tuomassa asian hallituksen pöydälle joskus myöhemmin?

Vanhanen toteaa, että mikäli 30 000 mitattavissa oleva työllisyysvaikutus on saatavissa muilla keinoilla, silloin 30 000 on täytetty.

– Se riippuu näistä muista keinoista myös.

Hallituksen on määrä sopia 30 000 lisätyöpaikan luomisesta tämän vuoden puolella. Valtiovarainministeriön on todennettava omilla laskuillaan nämä ensimmäiset 30 000 työpaikkaa. Hallituskauden yhteistavoitetta, 60 000 työpaikkaa, hallitus aikoo nostaa ylöspäin.

Miten käy turpeen verotuen?

Hallitukselta odoteaan budjettiriihestä myös ilmastotoimia. Etenkin keskustan kannalta kiinnostava kysymys on, puututaanko nyt turpeen veroetuun, aleneeko noin 200 miljoonan verotuki.

– Sen voin tässä vaiheessa sanoa, että kaikki fossiiliset lämmityspolttoaineet myös turve mukaan lukien on siinä tarkastelussa mukana.

Voiko sanoa, että turpeen veroetu tulee heikkenemään?

– Ei voi sanoa vielä sitä, Vanhanen toteaa Demokraatille.

Hallitusohjelmassa sanotaan seuraavasti: Alennetaan verotukea yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa sekä korotetaan verotasoa lämmityspolttoaineissa niin, että verotulot kasvavat yhteensä 100 miljoonaa euroa vaalikauden aikana.

Jatkokautta tavoitteleva keskustan nykyinen puheenjohtaja Katri Kulmuni on tänään Facebookissa vastustanut teollisuuden energiaverojen nostoa. (Facebook-merkintä tämän jutun alla).

Jos koronatilanne pahenisi, voisiko kokoustaa etänä?

Koronatilanne on jälleen alkanut hieman heikentyä. Toista aaltoa pelätään. Eri puolueitten puoluekokousten turvallisuuteen joutuukin kiinnittämään entistä enemmän huomiota.

Keskustan puoluekokous on syyskuun puolella.

Vanhanen arvelee, etteivät keskustan säännöt mahdollistaisi kokouksen pitämistä etänä.

– Vaikka mahdollistaisikin, tekniikkaa, keinoa siihen ei ainakaan tällaisella aikataululla ole, että voisi luotettavasti järjestää kokouksen. Pitää muistaa, että kyse on rekisteröidystä puolueesta. Yhdistyslaki ja puoluelaki ovat olemassa ja omat säännöt, joita on noudatettava, jotta päätökset ovat laillisia. Päätökset ovat yhteiskunnallisesti hyvin merkittäviä silloin, kun valitaan puoluejohtaja, jolla faktisesti on aika merkittävä asema yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. En lähde ennakoimaan, minkälaisia ongelmia aiheutuu siitä, mikäli kokousta ei voida järjestää. Mutta järjestys on vähän niin kuin keväälläkin, että terveys menee lopulta kaiken edelle, Vanhanen pohtii.

“Me olemme yhteistyökykyinen puolue.”

Eilen Kulmuni kirjoitti eilen Facebookissa, että keskustan linja ei saa samentua.

– Punavihreä Keskusta ei pärjää, mutta aatteenvihreä Keskusta kyllä, hän sanoi.

Suomea uhkaa Kulmunin mukaan monien muiden länsimaiden tavoin jakautuminen alueellisesti ja sitä kautta yhteiskunnallisesti menestyjiin ja häviäjiin.

– Tämä johtaisi lopulta jopa yhteiskuntarauhan järkkymiseen, hän sanoi.

Demokraatti kysyi Vanhasen kantoja Kulmunin ajatuksiin.

– Me emme ole punavihreä keskusta. Me olemme yhteistyökykyinen puolue, joka pystyy tekemään yhteistyötä sekä vasemmalle että oikealle. Meillä on siitä historiallinen näyttö. Tämänkaltaisia yhteistyön rakentajia poliittinen elämä tarvitsee, Vanhanen toteaa.

Yhteiskuntarauhan järkkyminen pitää Vanhasen mukaan pystyä ennaltaehkäisemään.

– Kyllä meillä jonkin verran on läntisessä maailmassa merkkejä siitä, varsinkin Yhdysvalloissa, että riski yhteiskuntarauhan järkkymisestä on olemassa, kun katsoo siellä niitä mellakoita. Mutta ne johtuvat vähän erilaisista syistä kuin mistä ehkä Suomessa on kyse. Kaiken lähtökohta täytyy olla se, että Suomi pystyy omaa politiikkaansa hoitamaan niin, että tällaiseen ei riskiä ole, Vanhanen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE