Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kaikkoselta jämpti kommentti Väyrys-käänteestä: “Putoaisin kärryiltä nyt, jos en olisi jo aiemmin pudonnut”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kommentoi kuivaan sävyyn lauantain aamupäivän uutista, jonka mukaan Kansalaispuolue on erottanut perustajansa Paavo Väyrysen.

Väyrynen on Kansalaispuolueen mukaan erotettu tilinkäyttöön liittyvien väärinkäytösten ja vaaliraharikkomusten vuoksi.

Kansalaispuolueen puoluehallitus kertoi tiedotteessaan, että se on joutunut erottamaan puolueen perustajan, koska hän on toiminnallaan vahingoittanut puoluetta.

Kaikkonen tiivistää hämmästyksensä Twitter-tilillään.

“PV erotettu Kansalaispuolueesta. Putoaisin kärryiltä nyt, jos en olisi jo aiemmin pudonnut.”

Lisää aiheesta

Sinisten Simon Elo puolestaan sanoo, että Kansalaispuolue osoitti jo äänestäjille pystyvänsä tekemään jotain, mihin keskusta ei pysty: erottamaan Paavo Väyrysen.

RKP:n Stefan Wallin huomioi, että nyt kun Väyrynen ei siis enää ole kilpailevan puolueen jäsen, hän voi vapaasti olla ehdolla keskustassa.

“Kunniapuheenjohtaja haastaa istuvan puheenjohtajan Sotkamossa.”

Myös kokoomuksen Timo Heinonen on hyvillään.

“Nyt keskusta saa haluamansa reilun puheenjohtajakisan, kun Väyrysen osallistumiselle ei enää mitään esteitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE