Politiikka
29.1.2026 07:55 ・ Päivitetty: 29.1.2026 08:59
Kallas ja EU: Iranin vallankumouskaarti määritellään terroristijärjestöksi – Suomi tukee
EU aikoo listata Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöksi, kertoo EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas.
Kallas kommentoi asiaa saapuessaan Brysselissä ulkoministerikokoukseen, jossa asiasta on määrä keskustella.
Kallaksen mukaan ”jos käyttäytyy kuin terroristi, kohdellaan kuin terroristia”. Hän viittasi Iranin protestien uhrimääriin ja siihen, että maan hallinnon toimet ovat hyvin vakavia.
- Siksi haluamme lähettää selkeän viestin: jos alistatte kansalaisianne, sillä on hintansa, Kallas sanoi.
Myös Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi Suomen tukevan järjestön lisäämistä EU:n terroristijärjestöjen luetteloon.
- Iranin viranomaiset ovat vastuussa tuhansien omien kansalaistensa surmaamisesta ja yhteiskunnan raa’asta sortamisesta, eivätkä ansaitse myötätuntoa, vaan heidät on saatettava vastuuseen teoistaan, hän kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Kaartin listaaminen terroristijärjestöksi merkitsisi muun muassa järjestön varojen jäädyttämistä sekä matkustuskieltoa sen jäsenille.
AIEMMIN arvioitiin, että päätöstä listauksesta ei saataisi tehtyä vielä tässä kokouksessa. Asialle kuitenkin aukesi tilaisuus, kun sitä aiemmin vastustaneet isot jäsenmaat Ranska ja Espanja ovat muuttaneet kantaansa, kertoo Euronews.
Aiemmin osa jäsenmaista epäröi päätöksen tekoa, koska ne pelkäsivät sen eskaloivan tilannetta Iranin kanssa entisestään.
Kallakselta kysyttiin aamun lehdistötilaisuudessa, miten EU aikoo vastata jäsenmaiden huoliin siitä, että niiden suurlähetystöjen toiminta maassa voi vaikeutua päätöksen myötä. Osa jäsenmaista on ollut huolissaan esimerkiksi panttivankidiplomatian riskistä.
- Nämä riskit on arvioitu. Diplomatia ei lukeudu tämän vallankumouskaartia koskevan listauksen piiriin. Vuorovaikutus ulkoministerin kanssa ei kuulu sen alle. Arvion mukaan diplomaattiset kanavat pysyvät avoinna myös vallankumouskaartin listaamisen jälkeen, Kallas sanoi.
Iranin vallankumouskaarti on maan hallintoa tukeva sotilasjoukko, jonka Yhdysvallat on julistanut terroristijärjestöksi. Se operoi myös Iranin ulkopuolella ja on ensisijaisesti uskollinen maan ylimmälle johtajalle ajatollah Ali Khameneille. Kaarti on osallistunut Iranin viimeaikaisten protestien väkivaltaiseen tukahduttamiseen.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Iranin hallintoa vastustavissa mielenosoituksissa on vahvistetusti surmattu lähes 6 000 ihmistä. Järjestöt sanovat tutkivansa vielä tietoja tuhansien muiden ihmisten kuolemista.
Juttua päivitetty klo 10.59: lisätty Kallaksen ja Valtosen kommentit.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
