Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Teatteri & Tanssi

Kansallisteatterin syksy: Yuval Noah Hararin bestsellerin näyttämötoteutus vie teatteria uuteen suuntaan

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kansallisteatterin näytäntövuoden avaavassa Sapiens-esityksessä nähdään muös luonnontieteellisistä museoista tuttujen dioraamojen visuaalista maailmaa.

Kansallisteatterin näytäntövuoden avajaisissa keskiviikkoaamupäivällä oli nähtävissä iloisia ja huojentuneita ilmeitä. Teatterikorttelin niin sanotun uuden puolen hartaasti odotettu peruskorjaus pääsee viimein alkamaan, kun Rinteen hallituksen ohjelmaan tuli kirjaus 50 miljoonan euron määrärahasta remonttia varten.

Rolf Bamberg

Demokraatti

Peruskorjausurakan on tarkoitus alkaa ensi keväänä, minkä myötä teatterin  pienen näyttämö ja Willensauna siirtyvät väistötiloihin. Sellaisiksi on ensi vaiheessa kaavailtu Vallilan konepajakompleksissa sijaitsevaa Train Factoryksi nimettyä teatteritilaa, josta on joka tapauksessa tulossa Kansallisteatterin syksyllä aloittavan uuden nuortennäyttämö Kantin kotipesä. Urakan on arvioitus kestävän vuoteen 2023, ja sen seurauksena puretaan kokonaan vanha graniittisen paraatipuolen ja uuden puolen välissä nyt oleva välirakennus. Sen paikalle tulee uudisrakennus, jossa on sekä näyttämö- että harjoitustilaa.

Ihmisen historiaa ja koeteltuja  klassikoita

Kansallisteatterin syysohjelmiston yksi odotetuimmista uutuuksista on koko näytäntövuoden ensi-iltatarjonnan käynnistävä Sapiens. Se on Minna Leinon käsikirjoittama ja dramatisoima näyttämötoteutus maailmanhitiksi nousseesta Yuval Noah Hararin esseistisestä teoksesta Sapiens – Ihmisen lyhyt historia. Sen pääosassa on tämä planeetan herraksi noussut ja sittemmin ekosysteemin kauhuksi muodostunut Sapiens-laji eri vaiheissaan. hteistyössä Wauhaus-kollektiivin kanssa synynyt näyttämöteos yhdistää ennennäkemättömällä tavalla teatteria, liikekieltä ja audiovisuaalisia elementtejä luontodokumentin ja dioraaman (museoista tuttu maisemamalli) estetiikkaan. Esityksen ohjauksesta vastaavat Wauhausin Anni Klein ja Jarkko Partanen, ja sen uskottavuuskerrointa korottamassa on kertojaäänenä ” Mr.  Avaraluonto” Jarmo Heikkinen. Ensi-ilta on suurella näyttämöllä 11.9.

Kansallisteatterin toimenkuvaan kuuluvat paitsi kotimaiset kantaesitykset, joita syysohjelmistossa on viisi, myös klassikot. Sellaisia saadaan syysohjelmistossa kahdelta eri aikaudelta, mutta molemmat ovat vahvimmasta päästä. Mika Myllyaho ohjaa kuuden vuoden tauon jälkeen johtamansa teatterin päänäyttämölle, kun siellä saa 12.11. ensi-iltansa 70 vuotta täyttävä, mutta hyvin aikaa kestävä Arthur Millerin Kauppa matkustajan kuolema. Tämän perhe- työelämä- ja yhteiskuntatragedian kauppamatkustaja Willy Lomanina nähdään Hannu-Pekka Björkman, tämän Linda-vaimona Kristiina Halttu ja heidän poikinaan Aku Hirviniemi ja Samuli Niittymäki.

Pienen näyttämön viimeisenä ensi-iltana epk. (ennen peruskorjausta) nähdään 18.9. ensi-iltaan tuleva Lokki. Se on Myllyahon johtajakaudella vielä se esittämätön lenkki  Anton Tshehovin suurten klassikoiden kvartetista, josta aiemmin on jo esitetty Kirsikkipuisto (2013, ohjaus Myllyaho), Vanja-eno (2014, ohjaus Paavo Westerberg) ja Kolme sisarta (2018, Westerberg).

Maria Kuusiluoma viettää Lokin Irina Arkadinan roolissa 25-vuotistaiteilijajuhlaansa.

Lokin ohjaa viimeksi Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanin (nimellä Mestari ja Margarita) Kansallisen Willensaunassa nähdystä näyttämötoteutuksesta  kiitetty Anne Rautiainen, joka lupaa jälleen näyttämölle vahvaa visuaalista ja fyysistä ilmaisua. Näytelmän keskeisessä naisroolissa Irina Arkadinana nähdään 25-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Maria Kuusiluoma ja muissa rooleissa muun muassa Miro Lopperi, Aksa Korttila, Vesa Vierikko sekä Emmi Parviainen, jolla alkaa olla täysläsi hanskassa Kansallisteatterissa – hän on näet ollut mukana kaikissa neljässä tämän vuosikymmenen Tshehov-toteutuksessa.

Kansallisteatterin syksyn muut ensi-illat

Pascal Rambert: Rakkauden päätös
Ohjaus Pascal Rambert
Pieni näyttämö 8.11.
Näytelmä siitä, kuinka jokainen suhteen loppuminen ei käy hienosti ”me erottiin ystävinä” -pohjalta.

Kjell Westö-Michael Baran: Rikinkeltainen taivas
Ohjaus Juhana von Bagh
Pieni näyttämö 4.12.
Von  Bagh lupaa ohjauksensa tulevan röyhkeästi haastaamaan Westön menestysromaanin.

Melli Maikkula: Pelle

Ohjaus Kaisa-Liisa Logrén
Willesauna 12.9.
Tarina lasten ja vanhempien suhteista ja kuinka tietyt asiat periytyvät niissä ylisukupolvisesti.

Minna Nurmelin: Kartta
Ohjaus Minna Nurmelin
Willensauna 20.11.
Kuusi ystävystä joutuu yhden ollessa pois etsimään uuden suunnan.

Elli Salo: Alina
Ohjaus Riikka Oksanen
Omapohja 28.8.
Nuoren tekijäkaksikon draama kaaoksesta, riippuvuudesta, rakkaudesta – ja lohdusta.

Jean Cocteau: Ihmisen ääni
Ohjaus Charles Gonzalès
Omapohja 23.10
Terhi Panulan soolo ranskalaismestarin tekstistä, josta ohjaaja pyysi esittäjää viestittämään, että ”meillä on timantti käsissämme”.

Camilla Rantanen: Otteita (Nuorten Kansallisteatterin avausesitys)
Ohjaus Satu Linnapuomi
Vallilan Train Factory 21.11
Immersiivinen esitys perustuu nuorten haastatteluista kerättyyn materiaaliin, ja se kertoo ulkopuolisuuden tunteesta, mutta myös ystävyydestä.[/tboot_well]

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE