Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja Eloranta: Varhaiskasvatuslaki ei korjaa hallituksen tekemiä heikennyksiä – “Sotii räikeästi tätä periaatetta vastaan”

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta.

Keskiviikkona eduskunnassa lähetekeskustelussa ollut varhaiskasvatuslaki ei valitettavasti korjaa Sipilän (kesk.) hallituksen varhaiskasvatukseen tekemiä heikennyksiä, toteaa SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta. Lakiesityksessä kuitenkin korostetaan lapsen edun ensisijaisuutta.

– Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja yli 3-vuotiaiden ryhmäkokojen kasvattaminen Sipilän hallituksen toimesta sotii kuitenkin räikeästi tätä periaatetta vastaan, Eloranta sanoo.

– Uudessa laissa nämä heikennykset tulisi kumota, sivistysvaliokunnan jäsen Eloranta (sd.) vaatii.

Elorannan mukaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen on johtanut siihen, että kuntakohtaiset ratkaisut eroavat toisistaan. Kaikilla lapsilla ei ole enää yhtäläistä oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen taustasta, vanhempien työmarkkina-asemasta ja asuinpaikasta riippumatta. Samassa yhteydessä päätetty varhaiskasvatuksen yli 3-vuotiaiden lapsiryhmien suurentaminen on toteutettu tai jätetty toteuttamatta ympäri maata hyvin eri tavalla.

– Yhdessä nämä varhaiskasvatuksen säästöt ovat johtaneet siihen, että lapsiryhmien suuruus vaihtelee hyvin paljon asuinpaikasta riippuen. Lasten ja perheiden eriarvoisuus on kasvanut riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat, Eloranta toteaa tiedotteessaan.

Eloranta sanoo että tutkimusten mukaan sekä päiväkotien työntekijät että lasten vanhemmat ovat suhtautuneet heikennyksiin kriittisesti. Työntekijöiden mukaan heidän mahdollisuutensa lasten yksilölliseen huomioimiseen ovat vähentyneet. Työntekijät ovat kertoneet myös levottomuuden, melun, tilojen ahtauden ja vaaratilanteiden lisääntyneen päiväkodeissa. Vanhemmat kritisoivat muutosten heikentäneen lasten ja perheiden tasavertaisuutta ja lasten vertaissuhteiden pysyvyyttä.

– Lasten ja aikuisten suhdeluvun tulee mahdollistaa laadukas varhaiskasvatus. Varhaiskasvatuksen laadun tulee olla tasalaatuista kunnasta tai varhaiskasvatuspaikasta riippumatta. Sosialidemokraatit haluavat, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen peruutetaan ja ryhmäkoot palautetaan takaisin vähintään nykyistä edeltävään tasoon, Eloranta linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE