Politiikka
20.10.2025 07:06 ・ Päivitetty: 20.10.2025 07:06
Kansanedustaja haluaa kriminalisoida pakottavan kontrollin
Kansanedustaja Inka Hopsu (vihr.) vaatii pakottavan kontrollin kriminalisointia. Kyseessä on lähisuhdeväkivallan muoto, jossa uhria alistetaan järjestelmällisesti.
Lakialoitteen asiasta jättävä Hopsu pitää selvänä, että pakottava kontrolli eli toisen ihmisen järjestelmällinen hallinta, eristäminen, pelottelu ja valvonta, on vakava henkisen väkivallan muoto.
– Suomessa pakottavaa kontrollia ei ole erikseen kriminalisoitu, mikä jättää monia uhreja ilman suojaa, apua ja oikeutta. Pakottavaa kontrollia ilmenee esimerkiksi avioliitoissa, ikääntyneiden vanhempien ja lasten suhteissa, tiiviissä yhteisöissä, laitoksissa ja ihmiskaupassa, Hopsu sanoo tiedotteessa.
Hän muistuttaa, että yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä monet järjestöt, kuten Monika-naisten liitto, Amnesty International ja Ihmisoikeusliitto ovat puhuneet lakimuutoksen puolesta. Myös oikeusministeriö on selvityksessään todennut, että on syytä säätää erillinen pakottavan kontrollin rikostunnusmerkistö, jotta henkisestä väkivallasta voidaan rangaista.
– Kriminalisoinnin tarvetta on luvattu selvittää myös hallitusohjelmassa. On meidän päättäjien tehtävä korjata tämä puute lainsäädännössä nyt, Hopsu sanoo.
Pakottava kontrolli on kirjattu rikoslakiin esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Skotlannissa ja osassa Australian osavaltioista. Hopsu muistuttaa, että kansainväliset sopimukset, kuten Istanbulin sopimus, velvoittavat valtioita torjumaam henkistä ja rakenteellista väkivaltaa.
– Pakottava kontrolli voi ilmetä esimerkiksi yksityisyyden rajoittamisena, liikkumisen ja yhteydenpidon estämisenä, taloudellisena vallankäyttönä, pukeutumisen kontrolloimisena tai jatkuvana uhkailuna ja tarkkailuna. Oleellista on varmistaa itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja antaa siihen riittävä lainsäädännön turva.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.