Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja kummeksuu, miksei Bulevardilta ole irronnut sovintoesitystä – ”Vientivetoisen palkkamallin vaikutukset näkyvät nyt”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara kätteli Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon kanssa, kun teknologiateollisuuden työriidan sovittelu jatkui valtakunnansovittelijan toimistossa Helsingin Bulevardilla 29. tammikuuta

Kansanedustaja Timo Suhonen ja SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm ihmettelevät, miksi valtakunnansovittelija Anu Sajavaaralta ei ole tullut sovintoesitystä teknologiateollisuuden palkkaratkaisua koskevassa kiistassa.

Demokraatti

Demokraatti

– Tämä herättää kummastusta – mikä kiikastaa, kun mitään ei sovittelijalta saada ulos, Suhonen hämmästelee tiedotteessa.

– Vientivetoisen palkkamallin vaikutukset palkkaneuvotteluihin ja työelämäpolitiikkaan näkyvät nyt. On lisäksi ymmärrettävää, että nykyisessä tilanteessa, jossa ostovoima on heikko, palkankorotustarpeet ovat perusteltuja ja tarpeellisia. Työntekijöiden hyvinvointi ja taloudellinen turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä, jotka vaikuttavat koko yhteiskunnan vakauteen ja kasvuun, Suhonen sanoo.

Suhonen ja Malm kommentoivat Sajavaaran haastattelua STT:lle, jossa hän kertoo, ettei sovintoehdotusta ole ollut mahdollista antaa tässä tilanteessa, kun osapuolten näkemykset ovat vielä kovin erilaiset. Sajavaaran mukaan sovintoesityksellä pitäisi aina olla läpimenomahdollisuuksia eikä sellaisia tällä hetkellä ole.

-  Sovintoehdotusta ei anneta turhan takia, vaan aina vakaan harkinnan tuloksena, Sajavaara sanoi tiistaina STT:lle.

– Tämä tilanne on valitettava, mutta toivon, että osapuolet löytävät yhteisen sävelen mahdollisimman pian. On tärkeää, että neuvottelut jatkuvat rakentavassa hengessä, Suhonen kommentoi.

Malm ihmettelee viestipalvelu X:ssä, kuinka jo kaksi kuukautta on istuttu, eikä vieläkään ole mahdollisuuksia antaa sovintoesitystä. Hän pohtii, kenen etua tämä kummallinen tilanne ajaa.

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN työriidan ratkominen Teollisuusliiton ja Teknologateollisuuden työnantajien välillä jatkuu valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingin Bulevardilla tänään keskiviikkona.

Teollisuusliiton kuusipäiväinen lakko teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa alkoi maanantaina puolenyön jälkeen. Samaan aikaan alkoi myös muiden liittojen tukilakkoja ja saartoja Teollisuusliiton tueksi.

Seuraavat Teollisuusliiton lakot on jo ilmoitettu alkaviksi 3. ja 10. helmikuuta. Lakkoja saattaa olla tulossa myös muilta, enemmän kansalaisen arkeen vaikuttavilta toimialoilta. Tammikuun lopussa päättyvät työehtosopimukset muun muassa linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajilta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE