Politiikka
9.1.2019 14:30 ・ Päivitetty: 9.1.2019 14:30
Kansanedustaja näkee vakavia puutteita: ”Lääkäripalveluja monta kertaa vuodessa käyttävien maksurasitus kasvaa”
SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen pelkää, että asiakasmaksu-uudistus lisää ikäihmisten epätasa-arvoa ja köyhyyttä. Sinänsä hän pitää sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuremonttia tarpeellisena. Hallituksen esityksestä käydään tänään lähetekeskustelua eduskunnassa.
– Nykyisin osa asiakasmaksuista on määritelty asetuksissa, osasta ei ole mitään säädöksiä. Tämä näkyy erityisesti vanhusten ja vammaisten palveluissa, joissa maksut vaihtelevat huomattavasti kunnittain.
Hänen mukaansa palveluasumisessa säädöksiä tai edes yhtenäisiä käytäntöjä ei ole, joten palvelupakettien hinnoittelu ja sisältö vaihtelevat lähes mielivaltaisesti. Mäkisalo-Ropponen arvioi, että näissä ongelmissa lakiesitys parantaa ihmisten yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa.
– Lakiesitys sisältää kuitenkin vakavia puutteita ja heikennyksiäkin. Etenkin terveyskeskusmaksujen nousu on merkittävä heikennys. Jo tällä hetkellä Suomessa on korkeat asiakasmaksut.
Jos hallituksen esitys toteutuu, terveyskeskuksen lääkärikäynneistä maksetaan maksukaton täyttymiseen saakka, kun aiemmin maksun perintä rajoittui joko kolmeen käyntikertaan vuodessa tai 41,20 euron vuosimaksuun.
”Korkeat asiakasmaksut kasvattavat köyhyyttä.”
– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkäripalveluja monta kertaa vuodessa käyttävien maksurasitus tulee kasvamaan. THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan terveydenhuollon korkeat asiakasmaksut kasvattavat köyhyyttä. Eniten terveydenhuollon palveluja käyttävät ja asiakasmaksuja maksavat pienituloiset ja eläkeläiset. Nyt heidän tilannettaan entisestään heikennetään, Mäkisalo-Ropponen hämmästelee.
Lisää aiheesta
Hän painottaa, että Helsingin kaupungin kokemukset terveyskeskusmaksujen poistamisesta ovat myönteisiä ja siihen suuntaan tulisi pyrkiä koko maassa.
– Maksuista luopuminen kaventaisi hyvinvointi- ja terveyseroja ja toisi pitkällä aikavälillä säästöjä raskaampien ja kalliimpien palvelujen käytön vähentyessä.
Myös sairaanhoitajakäyntien maksuista määritellään jatkossa laissa. Mäkisalo-Ropponen odottaa, että yhä useampi kunta ryhtyy laskuttamaan näistäkin käynneistä. Tällä hetkellä väestöosuudella mitattuna 40 prosenttia kunnista perii hoitajakäynneistä maksun.
– Esimerkiksi monet vähävaraiset diabeetikot ovat kertoneet, että he käyvät sairaanhoitajan vastaanotolla maksun takia harvemmin. Tämä on huonoa kehitystä, sillä diabeteshoitajien säännölliset tarkastukset ovat tehokas keino vähentää kalliita ja toimintakykyä heikentäviä lisäsairauksia, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
9.1.2019 14:17
Kansanedustajat järkyttyivät: 320 000 asiakasmaksua päätyi viime vuonna ulosottoon ja nyt hallitus on nostamassa maksuja
Politiikka
9.1.2019 11:46
Taas shokkihoitoa: Hallitus uhkaa nostaa paljon sairastavien asiakasmaksuja useilla sadoilla euroilla – ”683 euron maksukatto on kohtuuttoman korkea”
Politiikka
8.1.2019 18:29
Husin entinen toimitusjohtaja syyttää kokoomusta kahden lain koplaamisesta, puolue ajoi yksityisten terveysyhtiöiden etua: ”Härski temppu”
Politiikka
14.11.2018 16:15
”Tällainen politiikka ei ole kestävää” – SDP:ltä löytyvät selkeät keinot ylipitkien jonojen purkamiseen