Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja Susanna Huovinen tukee esivaalissa Haataista

Susanna Huovinen kannattaa Tuula Haataista.

Keskisuomalainen demarikansanedustaja Susanna Huovinen ilmoittaa tukevansa SDP:n presidenttiehdokkaiden esivaalissa kansanedustaja Tuula Haataista.

– Tunnen Tuulan pitkältä ajalta, ja teimme viime kaudella tiivistä yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksissä. Olen oppinut tuntemaan Tuulan asiantuntevana, asioihin huolellisesti perehtyvänä ja tunnollisena ihmisenä. Tuula on nykyisessä, vaativassa roolissaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana osoittanut, että hän pystyy tiiviiseen yhteistyöhön kaikkien eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden ja niitä edustavien ihmisten kanssa, Huovinen toteaa.

Huovinen korostaa, että hänen päätökseensä vaikutti Haataisen yhteistyökyvyn lisäksi myös se, että Haataisella on esivaalin ehdokkaista eniten ministerikokemusta, ja näin kokemusta toimimisesta yhteistyössä kulloisenkin tasavallan presidentin kanssa.

– Tuulalla on esivaalin ehdokkaiden pisin ja monipuolisin poliittinen kokemus. Hän on toiminut politiikan eri tasoilla ja on hyvin verkostoitunut. Hänellä on myös kokemusta toimimisesta politiikan kansainvälisissä tehtävissä, Huovinen muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE