Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja: “Kokoomuslainen sotemalli uhkaa leikata sairaanhoitajan palkkoja”

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen vetoaa hallitukseen, että se kuuntelisi jälleen kätilöitä ja hoitajia, kuten se teki palkkoja leikkaavien pakkolakien perumispäätöksessään.

Mäkisalo-Ropposen mukaan tuore Sairaanhoitajaliiton jäsenkyselyn tulos on niin murskaava, että hallituksen pitäisi pysähtyä jälleen kuuntelemaan arjen hoivatyössä puurtavia.

– Sairaanhoitajaliiton jäsenkyselyn mukaan 87 prosenttia hoitajista uskoo, että soten valinnanvapauden toteuttaminen käytännössä voi osoittautua ongelmalliseksi.

Pitkään sairaanhoitajana työskennelleenä Mäkisalo-Ropponen ymmärtää hyvin kollegojen tunnot.

– Sairaanhoitajat työskentelevät lähellä potilaita ja omaisia. He osaavat erinomaisesti arvioida, mikä on potilaalle parasta. He kuulevat myös päivittäin potilaiden ja asiakkaiden huolet ja toiveet.

– Hyvä esimerkki on Pohjois-Karjalan Siun Sote, jossa sairaanhoitajat olivat aktiivisesti rakentamassa uutta mallia. Pohjois-Karjalassa ainakaan ei hallituksen kokoomuslaista pakkoyhtiöittämistä haluta. Siellä halutaan jatkaa oman mallin kehittämistä, jota hallituksen suunnitelmat nyt uhkaavat pahemman kerran, Mäkisalo-Ropponen toteaa tiedotteessaan.

Mäkisalo-Ropposen mukaan ilmassa on viitteitä, että hallituksen kokoomuslainen sotemalli uhkaa leikata myös sairaanhoitajan palkkoja.

Lisää aiheesta

– Sairaanhoitajaliiton kyselyn mukaan enemmistö sairaanhoitajista uskoo sote-uudistuksen vähentävän sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikkoja. Kaiken huippu on, että TEHY:n tietojen mukaan lääkäriyhtiö Attendo haluaa laskea sairaanhoitajien palkkoja. Tämä menee nyt jo liian pitkälle. Tätäkö on yksityisen palveluntuottajan arvostus sairaanhoitajia kohtaan, kysyy Mäkisalo-Ropponen.

Uutista muokattu, koska alkuperäisestä tiedotteesta oli jäänyt osa pois ja toimitukseen lähetettiin uusi täydennetty tiedote. Kaksi viimeistä kappaletta lisätty kello 10.49 ja otsikkoa muutettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE