Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kansanedustajaksi noussut Eemeli Peltonen luopuu Keski-Uudenmaan aluevaltuuston puheenjohtajuudesta

Kansanedustaja Eemeli Peltonen (sd.) kertoo luopuvansa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen puheenjohtajuudesta. Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana hän sen sijaan aikoo jatkaa.

Demokraatti

Demokraatti

Hän kertoo, että vaalikevään mittaan häneltä kysyttiin usein, miten aika riittäisi kansanedustajuuden lisäksi muiden luottamustehtävien hoitamiseen. Kysyjille hän sanoo vastanneensa, että joistakin tehtävistä pitäisi varmasti luopua.

– Tätä pohdintaa olen tehnyt vaalituloksen varmistuttua vaali-iltana ja päättänyt luopua Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajuudesta, hän kertoo blogissaan.

Hän taustoittaa, että aluevaltuuston puheenjohtajuuteen kuuluu osallistuminen aluehallituksen, ryhmien puheenjohtajien ja valtuuston puheenjohtajiston kokouksiin erilaisten valmistelukokousten lisäksi.

– Näitä puheenjohtajan tehtävän hoitoon liittyviä kokouksia on aikataulullisesti vaikeaa yhteensovittaa eduskuntatyöhön, Peltonen perustelee.

“Hyvinvointialueet tarvitsevat puolustajia eduskuntaan.”

Hän toteaa, että työ parempien palveluiden puolesta jatkuu, vaikka hän luopuukin aluevaltuuston puheenjohtajuudesta. Hän jatkaa aluevaltuuston jäsenenä valtuustokauden loppuun. Työtä riittää myös eduskunnassa, hän muistuttaa.

– Menneet kuukaudet ovat osoittaneet, että hyvinvointialueet tarvitsevat puolustajia eduskuntaan. Eduskunnalla on suuri vastuu siitä, että valtion rahoituksen varassa toimivat alueet pystyvät täyttämään tarkoituksensa asukkaiden palveluiden järjestäjinä.

PELTONEN on myös Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Tässä tehtävässä hän aikoo jatkaa. Maanantaisin kansanedustajilla on niin kutsuttu maakuntapäivä, jolloin eduskunnassa ei järjestetä valiokuntien kokouksia tai täysistuntoa.

– Maanantait on pyhitetty siihen, että kansanedustajat voivat silloin kohdata vaalipiirinsä asukkaita ja sidosryhmiä sekä osallistua kunnalliseen päätöksentekoon. Kaupunginhallituksen puheenjohtajuus ei aiheuta eduskuntatyön rinnalla vastaavia aikatauluhaasteita, koska kaupungin keskeiset kokoukset pidetään pääsääntöisesti juuri maanantaisin, Peltonen perustelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE