Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajalta muistutus: “Parhaiten tuemme ravintoloita käyttämällä niiden palveluita”

Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) kehottaa suomalaisia käyttämään nyt aktiivisesti ravintoloiden palveluita turvallisuus huomioiden.

Demokraatti

Demokraatti

Ravintoloiden avaaminen asiakkaille tulee mahdolliseksi ensi maanantaista lähtien. Väätäinen korostaa, että niiden toiminnassa tulee edelleen noudattaa ohjeistuksia, joilla pyritään estämään koronaviruksen leviämistä.

– Sulkemisen vaikutukset ravintoloiden omistajien ja työntekijöiden arkeen ja toimeentuloon ovat olleet merkittäviä. Koronarajoitukset ovat tarkoittaneet täysin poikkeuksellista puuttumista yritysten ja yrittäjien elinkeinovapauteen.

Väätäinen kehottaa suomalaisia tukemaan nyt aktiivisesti ravintoloita.

– Tietenkin edelleen huolehtien käsihygieniasta ja välttämällä turhia lähikontakteja. Käytetään ravintolapalveluita, näin parhaiten pystymme auttamaan ahdingossa olevia yrittäjiä ja yrityksiä.

Hän huomauttaa, että hallitus osaltaan auttaa ravintoloita tukemalla uudelleentyöllistämistä ja hyvittämällä liiketoiminnan rajoittamisesta aiheutuneita menetyksiä.

Väätäinen painottaa, että asetetut rajoitukset ovat olleet välttämättömiä koronaepidemian leviämisen estämiseksi.

Lisää aiheesta

– Rajoitustoimilla on onnistuttu hillitsemään tehokkaasti epidemian etenemistä. Nyt Suomessa on mahdollista siirtyä vaiheeseen, jossa laajamittaisista rajoitustoimista luovutaan hallitusti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE