Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajan havainto: Perstuntuma ei toimi viinalaissa

Jos uusi alkoholilaki astuu voimaan, saa ravintolasta ostaa pullon ulos.

– Viinan saamisen helpottaminen ja alkoholipolitiikan liberalisointi on asia, jossa joka kerta esimerkiksi vaalikoneeseen vastatessani olen todennut, että oma ns gut feeling, “perstuntuma”, on eri kuin tutkijoiden näkemys, näin sanoo SDP:n helsinkiläinen kansanedustaja Pilvi Torsti.

– Olen luottanut tutkijoihin.

– Ja luotan tutkijoiden edelleen.

– Nykytuntumalla tuettavia esityksiä laissa on useita. Näistä ministeri Saarikko nosti esiin monia kuten yhteiset anniskelualueet niin kutsuttuihin food courteihin eli useiden ravintoloiden yhteiset alueet, happy hours -kylttien salliminen, festivaaliluvat ja pienpanimoiden aseman parantaminen.

Sen sijaan suhtaudun epäilevästi mega-asiaan eli 5,5%-juomien – niin sanottujen limuviinojen – tuomiseen ruokakauppoihin. Yksikään kansanterveyteen tai alkoholihaittoihin perehtynyt tutkija ei tätä muutosta tue.

– Ministeri Annikka Saarikon (kesk.) mukaan juuri tuon mega-asian eli suurimman vaikutuksen osalta annetaan edustajille vapaat kädet.

– Siksi tämän esityksen osalta tulevien kuukausien valiokuntakäsittely on erityisen tärkeä. Tutkijoita kuultakoon.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE