Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajan työmarkkinoita koskevan tiedotteen lause ponnahti esiin kyselytunnilla – Marin: “Erittäin huolestuttava tilanne”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Pääministeri Sanna Marin (sd.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla.

Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra oli lukenut SDP:n varapuheenjohtajan, kansanedustaja Niina Malmin (sd.) eilistä tiedotetta.

Demokraatti

Demokraatti

Malm oli todennut, että Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden tuoreet päätökset luopua sopimustoiminnasta ay-liikkeen kanssa korostavat työ- ja virkaehtosopimusten arvoa työntekijöiden vähimmäissuojana.

– Työnantajien ilmeinen tarkoitus on ratkaisuillaan heikentää palkkoja ja muita työehtoja, ajaa ay-liike ulos työpaikoilta ja palauttaa isäntävalta tehtaisiin, Malm näkee.

Kokoomuslainen Kopra oli eri linjoilla ja nosti tätä esiin eduskunnan kyselytunnilla suunnaten kysymyksen keskustalaiselle elinkeinoministerille Mika Lintilälle.

– Tämäkö on pääministeripuolueen asenne suomalaisia yrittäjiä kohtaan? Kysyn teiltä ministeri Lintilä, te kun katsotte aitiopaikalta suomalaisten yritysten kuolinkouristuksia ja he kamppailevat henkitoreissaan elantonsa puolesta, kuinka te voitte toimia tällaisessa hallituksessa ministerinä, kun asenne on tämä? Kopra sanoi.

Vastausvuoro meni kuitenkin pääministeri Sanna Marinille (sd.).

Marin totesi, että varapuheenjohtaja Malmin kannanotto liittyi “siihen erittäin huolestuttavaan tilanteeseen, joka meillä on valitettavasti työmarkkinoilla tällä hetkellä havaittavissa eli sopimuspohjaisen järjestelmän murentamiseen”.

Lisää aiheesta

– On erittäin valitettavaa, että tässä muutoinkin vaikeassa tilanteessa osa työnantajapuolesta on päätynyt ratkaisuihin, joissa puretaan sitä sopimusyhteiskunnan perusperiaatetta, jonka varaan maata on niin pitkään rakennettu. Meidän näkökulmastamme tietenkin se, että Suomessa työnantaja- ja työntekijäpuoli voivat sopia yhdessä, on asia, joka rakentaa tätä maata eteenpäin. Toivottavasti tämänkaltaisen sopimusyhteiskunnan puolesta voimme tehdä työtä tulevaisuudessakin, pääministeri vetosi asiassa suureen saliin.

Marin lisäsi myös, että yritysten tilanteesta kaikki jakavat huolen:

– Korona on kurittanut monia yrityksiä, monia työpaikkoja ja työntekijöitä erittäin kovalla kädellä. Tämä on globaali pandemia, jota me emme ole valinneet, mutta jonka kourissa me kaikki olemme. Senkin vuoksi hallitus on tukenut yrityksiä ja työllisyyttä koronavuoden aikana erittäin mittavasti, Marin muistutti.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila sanoi taasen lukeneensa lehtien palstoilta, että hallituksen ministerit nokittelevat toisiaan turhanpäiväisistä asioista.

– Milloin lopetatte hallituksen keskinäisen riitelyn ja keskitätte tarmonne ratkaisemaan yhteiskunnan suuria ongelmia joutavan moraalisäteilyn sijaan? kuului Junnilan kysymys pääministerille.

Marin vastasi, että yhteistyötä pitää tehdä hallituksessa ja totesi toivovansa sitä myös eduskunnassa myös hallitus- ja oppositiopuolueiden rajat ylittävästi.

Marin kyseli, miten luodaan kasvun ja toivon näkymiä maahan:

– Toivottavasti tämä on asia, jonka voimme yhdessä jakaa, hän sanoi Junnilalle.

Marin jatkoi esittävänsä Junnilan puheenvuoron “innoittamana” kutsun, josta kertoi jo hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa keskustelleensa.

Pääministeri Marin kutsui kaikki eduskuntapuolueet keskustelemaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) satsauksien nostamisesta siten, että saavutettaisiin pysyvästi neljän prosentin raja BKT:sta. Marinin mukaan  tässä tarvitaan parlamentaarista yhteistyötä yli vaalikausien.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE