Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kansanedustajat ja eduskunta eivät voi vaieta” – SDP haluaa eduskunnan ajankohtaiskeskustelun seksuaalisesta häirinnästä

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on tehnyt aloitteen eduskunnan ajankohtaiskeskustelusta, jonka aiheena on seksuaalinen häirintä. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on kansanedustaja, SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen.

Aihe on puhuttanut Suomea ja koko maailmaa viime viikot. Seksuaalisen häirinnän nosti puheenaiheeksi erityisesti #MeToo-kampanja, jonka tavoitteena on tuoda esiin ongelma laajuus. SDP:n aloitteessa huomautetaan, että seksuaalisesta häirinnästä ei voi vaieta eikä keskustelu voi loppua sosiaalisen median kampanjaan.

Aloitteessa painotetaan, että yhteiskunnan polttavimmasta puheenaiheesta tarvitaan parlamentarinen keskustelu.

– Kun koko Suomi puhuu asiasta, kansanedustajat ja eduskunta eivät voi vaieta. Siksi on aika, että seksuaalisesta häirinnästä ja sen kitkemisestä käydään parlamentaarinen keskustelu. Keskustelun jälkeen on johtopäätösten ja tekojen aika, aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Tuula Haatainen sanoo.

Haatainen sanoo, että Suomessa asian käsittelyä ei saa jättää alkuvaiheeseen. Hän huomauttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja muualla maailmassa yhteiskunnallinen keskustelu on johtanut toimenpiteisiin.

– Euroopan parlamentti on keskustellut seksuaalisesta häirinnästä ja nyt on Suomen eduskunnan vuoro. Kansanedustajat voivat lähettää keskustelun avulla tärkeän viestin siitä, että Suomessa ei ole mitään sijaa seksuaaliselle häirinnälle.

Keskustelun jälkeen on johtopäätösten ja tekojen aika.

Lisää aiheesta

Haatainen kehuu #MeToo-kampanjaa historialliseksi ja tärkeäksi. Hänen mukaansa aiheesta on vaiettu liian pitkään.

– Ihmiset ovat kertoneet kokemuksistaan ja häirinnästä, ja häirintätapauksia on tullut esiin. Nyt on kuitenkin seuraavan vaiheen vuoro. Nyt on tullut aika, että poliittiset päättäjät ottavat asian esille ja alkavat tehdä töitä sen eteen, että seksuaalinen häirintä saadaan kitkettyä yhteiskunnastamme.

– Jokaisella ihmisellä on oikeus elää ilman häirintää. Tässä on kyse jokaisen ihmisen turvallisuudesta ja siksi seksuaalinen häirintä on kitkettävä Suomesta, Haatainen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE