Politiikka
9.10.2024 15:24 ・ Päivitetty: 9.10.2024 15:24
Kansanedustajat jättivät poikkeuksellisen vähän talousarvioaloitteita – Markus Lohi arvioi nyt syitä
Kansanedustajat ovat tänä vuonna jättäneet poikkeuksellisen vähän talousarvioaloitteita.
Asia selviää puhemiesneuvostossa eilen tiistaina käsitellystä aineistosta. Eduskunnan pääsihteeri esitteli puhemiesneuvostolle tiedoksi alustavan laskelman määräaikaan mennessä jätetyistä talousarvioaloitteista.
Kansanedustajat jättivät yhteensä 333 aloitetta. Tilastossa, joka kantaa vuoteen 2012, ei ole koskaan jätetty yhtä vähän aloitteita. Esimerkiksi vuosina 2018 ja 2012 jätettiin kumpanakin yli 600 aloitetta.
Eniten aloitteita tavataan jättää oppositiopuolueista. Eniten niitä jätti keskusta, 133 aloitetta ja toisena tuli SDP 79 talousarvioaloitteella. Hallituspuolueista kokoomus jätti 14 aloitetta, ja perussuomalaiset, kristillisdemokraatit sekä RKP kukin 2 aloitetta. Oppositiopuolueista Liike nyt ei jättänyt lainkaan aloitteita.
Eniten aloitteita on jätetty liikenne- ja viestintäministeriön pääluokalle, 155.
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen (kesk.) muistikuva on, että joinakin vuosina talousarvioaloitteita olisi ollut yli 800.
– Yleensähän niitä jätetään muutamia satoja.
– Voi olla, että jonkin verran taloudellinen tilanne, jossa ei ole näköpiirissä helpottumista, hillitsee aloitteiden tekemistä etenkin, kun kansanedustajat tietävät, että aloitteiden merkitys on ennen muuta nostaa jokin hanke esille ja keskusteluun, Lohi arvioi tämän vuoden alustavaa laskelmaa.
Esimerkiksi viime vuonna huomiota herätti, kun oppositiopuolue keskustan kansanedustajat, ex-ministerit Antti Kurvinen ja Mikko Savola esittävät lukuisia liikennehankkeita omaan vaalipiiriinsä. He olivat tehtailleet peräti 30 määrärahalisäyksiä sisältävää talousarvioaloitetta, liki 60 miljoonan euron edestä.
– Jos nyt yksikin noista menisi läpi, niin se olisi positiivinen juttu, Kurvinen kommentoi tuolloin Ilta-Sanomille.
Kuten Kurvisen ja Savolan kymmenien miljoonien talousarvioaloitteista on pääteltäessä, aloitteiden yhteissumma nousee isoihin lukemiin, jopa miljardisummaan.
MARKUS Lohi tietää, että talousarvioaloitteilla ei ole tapana mennä läpi eikä kansanedustajilla ole realistista ajatusta, että eduskunta ne hyväksyisi. Lohi ei muista aloitetta, joka olisi mennyt läpi.
– Kerran enemmistö äänesti jonkin hankkeen puolesta ja se palasi valtiovarainvaliokunnan käsittelyyn. Valiokunta palautti asian mietinnön mukaiseksi ja eduskunta ei seuraavassa äänestyksessä hyväksynyt aloitetta.
– Talousarvioaloitteiden merkitys kansanedustajille on enemmänkin nostaa esille tärkeitä asioita, joihin pitäisi määräraha löytyä. Hyvin tiukkaan enemmistöhallitukset pitävät kiinni siitä, että budjettiesityksessä pysytään.
Hallituspuolueiden kansanedustajat ovat usein hyvin pidättyväisiä talousarvioaloitteiden tekemisessä. Aloitteet pitää aktivoida ennen varsinaista budjettiäänestystä, jotta ne päätyvät eduskunnassa äänestykseen, hallituspuolueista ei Lohen mukaan usein aktivoida.
Kun eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsittelee budjettimietintöä, sillä on käytössään vuosittainen jakovara, puhutaan joululahjarahoista. Summa on yleensä 50 miljoonan euron tietämissä.
Osa hallituspuolueiden talousarvioesityksistä saatetaan huomioida joululahjarahoja jaettaessa, mutta Lohi painottaa, että kyse on minimaalisesta määrästä. Jos hanke toteutuu jakovarasta ja se on jo aiemmin kansanedustajan talousarvioaloitteella merkkaama, tämän on luonnollisesti yksittäiselle edustajalle sulka hattuun.
Jakovaraa, joista suurin osa menee erilaisiin liikenne- ja tiemäärärahoihin, jaetaan muilla kuin talousarvioperusteilla.
– Maan tapa on, että hallituspuolueiden valiokuntavastaavien johdolla se lista kasataan, Lohi summaa.
Alustavan listauksen mukaan tänä vuonna eniten talousarvioaloitteita jätti keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen, 28 kappaletta. Hän jätti niitä 28. Toiseksi eniten niitä teki niin ikään keskustan edustaja, Hilkka Kemppi, 20 kappaletta.
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi ei aloitteita jättänyt.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.