Politiikka

Kansanedustajat paljastavat uutuuskirjassa: Tämä on yhä tehokkain vaalikampanjan muoto

Lehtikuva / Mikko Stig
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman tapasi kansalaisia Rauman torilla elokuun puolivälissä.
Lehtikuva / Mikko Stig
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman tapasi kansalaisia Rauman torilla elokuun puolivälissä.
Lehtikuva / Mikko Stig
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman tapasi kansalaisia Rauman torilla elokuun puolivälissä.

Uutuuskirjan Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 –kirjan kirjoittajat ovat haastatelleet 20 kansanedustajaa ja puoluesihteeriä. Haastattelujen pohjalta tutkijat Erkka Railo ja Sini Ruohonen piirtävät kuva suomalaisen kansanedustajan vaalikampanjan arjesta 2000-luvun Suomessa.

Kirjoittajien mukaan 70 vuoden kuluessa vaalikampanjoinnin kova ydin on säilynyt yllättävän samanlaisena.

– 1940-luvulla vaalikampanjaa käynyt henkilö tunnistaisi helposti 2000-luvun ehdokkaan ja hänen ongelmansa tekniikan ja yhteiskunnan muuttumisesta huolimatta, Railo ja Ruohonen kirjoittavat.

Kaikkien haastateltujen kansanedustajien mukaan tehokkain vaalikampanjan muoto on edelleen kansalaisten henkilökohtainen tapaaminen, siitäkin huolimatta että myös netti ja sosiaalinen media ovat astuneet kuvaan mukaan.

Uuden vuosituhannen menestyneille kampanjoille on ollut yhteistä yllätyksellisyys, visuaalisuus, hauskuus ja kyky olla läsnä siellä, missä ihmiset ovat.

Kun puolueiden organisaation merkitys eduskuntakampanjassa on vähentynyt, tilalle on tullut iso tukiryhmä.

Ehdokkaiden tukiryhmät jakautuvat kirjoittajien mukaan usein kahteen osaan. Ytimessä on lähimpien avustajien ryhmä, jonka koko pienimmillään on tavallisesti 10–20 henkeä. He osallistuvat kampanjan suunnitteluun ja päivittäiseen pyörittämiseen. Tukiryhmän ulkokehällä on toinen joukko, joka voi osallistua yksittäisiin tapahtumiin tai esimerkiksi lahjoittaa rahaa. Parhaimmillaan ulkokehän tukiryhmään kuuluu jopa toistasataa ihmistä.

– Tukiryhmä eroaa merkittävällä tavalla aikaisemmasta puolueorganisaatiosta, joka järjesti vaalitilaisuuksia piireissä. Tärkein ero on, että kansanedustaja johtaa itse tukiryhmäänsä. Tästä seuraa, että tukiryhmissä tiivistyvät kansanedustajan johtajan kyvyt, Railo ja Ruohonen katsovat.

Heidän mukaansa ehdokkaiden on kyettävä motivoimaan tukiryhmänsä luomalla mielikuva yhteisestä ponnistuksesta tärkeän asian saavuttamiseksi.

Kampanjan ja muun ajan raja on häilyvä.

Kirjaa varten haastatellut katsovat, että 2000-luvulla puolue ja sen aate eivät enää motivoi ihmisiä, vaan ehdokkaan on itse kyettävä motivoimaan tukijansa: ” – – ajan henki suosii tällaista projektikeskeisyyttä ja henkilökeskeisyyttä, ja eduskuntavaali on näitä molempia parhaimmillaan. Siinä on alku ja loppu ja siinä sitoudutaan ihmiseen, eikä mihinkään möhkälemäiseen instituutioon, kuten puolueeseen”, eräs haastateltu kuvaa.

Verrattuna sodanjälkeiseen aikaan 2000-luvulla puolueiden tarjoama tuki ja koordinaatio kansanedustajaehdokkaille on vähäistä. Puolueet kuitenkin tarjoavat yhä muun muassa koulutusta, jossa käydään läpi vaalikampanjan arkea, antavat tietoa puolueen poliittisista linjauksista ja koordinoivat ehdokkaiden sanomaa kansalaisille. Puolueet myös luovat yhtenäisen graafisen ilmeen sekä kokoavat ehdokkaita yhteisiin vaalijulisteisiin ja -mainoksiin.

Haastatellut ehdokkaat pitivät vanhempia kansanedustajia tärkeämpinä avun lähteinä kuin omaa puoluettaan.

Railo ja Ruohonen summaavat, että 70 vuoden kuluessa eduskuntavaalikampanjat ovat muuttuneet paljon. Niistä on tullut eräänlaista jatkuvaa kommunikaatiota kansalaisten kanssa. Varsinaisen vaalikampanjan ja muun ajan raja on muuttunut häilyväksi.

Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 -kirjan ovat kirjoittaneet Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Erkka Railo, Mari K. Niemi ja Sini Ruohonen sekä e2-ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat