Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

”Käsittämätöntä politiikkaa” – Sote-järjestöjen rahoitukseen kaavaillut leikkaukset tyrmistyttävät

Istock

Valtiovarainministeriön budjettiesitys, jossa sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusta leikataan ensi vuonna 127 miljoonaa euroa, tyrmistyttää. Työttömien keskusjärjestö sekä Hyvinvointiala HALI varoittavat tiedotteissaan leikkauksen vaikutuksista sote-järjestöjen työhön.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Työttömien keskusjärjestössä leikkausesitys ihmetyttää, koska koronaepidemian myötä työttömyys ja lomautukset ovat nousseet merkittävästi.

– Rahoituksen leikkaaminen avustustoimintaa harjoittavilta järjestöiltä on käsittämätöntä politiikkaa. Koronakriisi on kiristänyt monen perheen taloutta äärimmilleen ja aiheuttanut turvattomuutta, pelkoa ja syvää ahdistuneisuutta. Sosiaali- ja terveysjärjestöt osaltaan tarjoavat ennaltaehkäisevää tukea kasvokkain ja verkossa, Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski muistuttaa tiedotteessa.

– Lisäksi kansalaisten oma aktiivisuus ja auttamisenhalu on kasvanut, joka kanavoituu myös järjestöjen toiminnan avulla. Valtiovarainministeriön ehdotus leikata apua avuntarvitsijoilta ei mitenkään istu tähän yleiseen kuvaan, hän jatkaa.

Työttömien keskusjärjestön ja sen jäsenyhdistysten toiminnasta rahoitusleikkaus merkitsisi noin 750 000 euron vähennystä. Se kohdistuisi järjestön mukaan ” rajuina toiminnan supistuksina työttömien ja etenkin pitkäaikaistyöttömien terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään toimintaan”. Esimerkiksi keskusjärjestön hanketoiminnan kautta jäisi tavoittamatta arviolta 200-300 työtöntä vähemmän. Myös palkkatukityöryhmän esittämät kiristykset, jotka vaikuttaisivat työttömien mahdollisuuteen työskennellä yhdistyksissä palkkatuella, huolettaa Työttömien keskusjärjestössä.

Työttömien yhdistysten lähitulevaisuuden työkalupakka on keskusjärjestön kuvailun mukaan ”harvinaisen totaalisesti levällään”.

– Näyttää siltä, että Suomessa yleishyödyllisen yhdistystoiminnan edellytykset halutaan hiljalleen tukahduttaa. Suuntana on, että kaikki on pian pelkkää markkinaehtoista toimintaa ja työttömille jäävät elintilaksi jäljelle vain kadut, Haapakoski sanoo.

”Rahoituksen löytäminen on poliittinen päätös.”

Yksityisten sote- ja varhaiskasvatusalan yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä edistävän Hyvinvointiala HALI ry:n laskelmien mukaan kaavailtu leikkaus tarkoittaisi joka kolmannen euron katoamista rahoituksesta. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön oma talousarvioehdotus leikkaisi HALIn mukaan järjestöiltä lähes viidenneksen tämän vuoden rahoituksesta.

HALIn toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas muistuttaa Haapakosken tapaan järjestöjen merkityksestä matalan kynnyksen avun tarjoajana. HALI muistuttaa, että tuhannet sosiaali- ja terveysjärjestöt toimivat esimerkiksi kansanterveystyössä, lastensuojelussa, päihde- ja mielenterveystyössä, vanhuspalveluissa ja vammaispalveluissa, kohtaamassa apua ja tukea tarvitsevia ihmisiä.

– Esitetty kolmasosan leikkaus rahoitukseen olisi järisyttävän suuri. Järjestöjen tuottama panos hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ongelmien ehkäisemiseen on moninkertainen verrattuna työhön panostettaviin varoihin, Rajakangas sanoo tiedotteessa.

HALI vaatii, että valtioneuvosto viipymättä etsii ratkaisut ja päättää niistä viimeistään budjettiriihessä yleishyödyllisten järjestöjen rahoituksen turvaamiseksi.

– Rahoituksen löytäminen on poliittinen päätös. Nyt testataan, onko puolueiden järjestömyönteisyys puhetta vai todellisia tekoja, HALI:n varapuheenjohtaja Riitta Särkelä sanoo.

Särkelän mukaan esimerkiksi arpajaisveron laskeminen on yksi ratkaisumahdollisuus. Toinen konsti on siirtää avustettavan toiminnan piirissä olevia ja sinne perustellusti kuulumattomia kohteita valtion talousarviossa rahoitettavaksi ja aukkoa voidaan Särkelän mukaan rahoittaa myös suoraan valtion budjetista.

– Veikkauksen edunvälittäjiä on tässä asiassa kohdeltava yhdenvertaisesti, Särkelä sanoo.

Rajakankaan mukaan sote-palveluista vastaavia järjestöjä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä vastaavia tahoja on kannustettava yleishyödyllisten järjestöjen vapaaehtoisen rahoituksen kehittämiseen.

– Kuntien toiminta-avustukset ovat edelleenkin järjestöille tärkeitä. Valmistelu on joka tapauksessa tehtävä tiiviissä yhteistyössä järjestökentän kanssa, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE