Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Kaupan alan lakot toteutuvat – nämä 160 marketia kohteena

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Valtakunnansovittelija ei kyennyt tiistaina tekemään sovintoesitystä kaupan alan työriidassa. Tämä tarkoittaa Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan sitä, että suunnitellut lakot toteutuvat 9. helmikuuta alkaen.

Demokraatti

Demokraatti

Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Kaupan liiton välistä työriitaa on soviteltu edelleen kuluvalla viikolla. Tiistaina valtakunnansovittelija tiedotti, ettei pysty tekemään sovintoesitystä työriidassa.

– PAM ja Kaupan liitto ovat näkemyksissään vielä kaukana toisistaan, myös muissa kuin palkkaa koskevissa kysymyksissä, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa PAMin tavoitteena on edelleen, että kaupan alan työntekijöille tehdään kunnollinen palkankorotus, joka turvaa ostovoimaa ja tuo helpotusta inflaation nostamien kustannusten keskellä.

– Tämä tarkoittaisi noin 200 euron korotusta palkkoihin.

Lakot alkavat Keskon logistiikkapalvelujen alueterminaaleissa sekä 160 S- ja K-ryhmien marketissa torstaina 9.2. kello 5 ja päättyvät lauantaina 11.2. kello 5. Lakkojen piirissä on noin 16 000 kaupan alan työntekijää.

Lakkokohdelistan löydät täältä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE