– Olin tuona kesänä poikani kanssa veneilemässä. Sinilevää oli Suomenlahdella todella paljon. Yritin rauhoitella poikaa ja itseänikin ja sanoin, että kyllä tilanne tästä rauhoittuu, kun pääsemme ulapalle. Osoittautui kuitenkin, että myös ulapalla oli paksu ja haiseva leväkerros, Juha Nurminen sanoo.

– Silloin aloin tosissani kiinnostua siitä, mitä Itämeressä oikein tapahtuu ja voiko asialle tehdä mitään.

Nurminen perusti John Nurmisen Säätiön vuonna 1992. Säätiö siis juhlii 30 toimintavuottaan ensi vuonna 2022. Juha Nurminen toimii yhä säätiön hallituksen puheenjohtajana.

ENSIMMÄINEN Puhdas Itämeri -hanke oli Pietarissa vuosina 2004-2011 tehty Pietarin jätevesien fosforinpoiston tehostaminen. Pietarin kaupungin jätevesijärjestelmän nykyaikaistaminen ja Laukaanjoella eli Venäjän Lugalla sijaitsevan lannoitetehtaan vuotavien kipsikasojen päästöjen kierrättäminen vähensivät Itämerta rehevöittävän fosforin määrää noin 75 prosenttia.

– Pietarin ja Laukaanjoen toimien lopputulos on mertensuojelun maailmanennätys, josta olemme tosi ylpeitä edelleen.

Pietarin hankkeen alkutaival oli omal­­la tavallaan mutkikas. Vaikka John Nurmisen Säätiö perusti työn tutkimustiedon varaan, riitti Suomessa paremmin tietäviä epäilijöitä. Myös Venäjällä epäiltiin säätiön motiiveja.

– Ensin tutkimme Suomen ympäristökeskuksen ja erinäisten muiden tutkimuskeskusten kanssa Suomenlahden suurimmat ravinnekuormittajat. Ylivoimaisesti suurin yksittäinen saastuttaja oli Pietari, jossa syypäitä olivat kaupungin kolme suurinta puhdistamoa sekä parikymmentä pienempää.

Nurmisen mukaan hankkeen onnistumiseksi piti vakuuttaa kaupungin hallinto ja erityisesti kaupungin puhdistamolaitoksen pääjohtaja hankkeen hyödyistä.

– Veivasimme melkein kaksi vuotta ennen kuin asiassa päästiin kunnolla nytkähtämään eteenpäin. Onneksi onnistuimme kiertämään mahdolliset korruptiiviset karikot, Nurminen sanoo hänelle tunnusomaiselta vaikuttavalta rauhallisella puhetyylillä.

Pietarin päättäjien myötämielisyyteen vaikutti myös suomalaisten tarjoaman puhdistusjärjestelmän kustannustehokkuus.

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖN ympäristötyö keskittyy yhä pitkälti Itämeren rehevöitymisen ratkaisemiseen. Erityisen ajankohtainen vaikuttaminen liittyy EU:n vesipuitedirektiiviin. Suomi on näinä päivinä lähettämässä ehdotuksensa vuosien 2023-2027 EU:n maaseutuohjelmaksi.

Nurminen toteaa, että Itämeren tilan parantamiseksi tulee vaikuttaa maatalouden fosforipäästöihin tehokkaasti, mutta samalla ilmastopäästöjä lisäämättä. Maatalouden osuus on melkein 70 prosenttia kaikesta Suomen aiheuttamasta ihmisperäisestä fosforikuormasta Itämereen. Esimerkiksi Saaristomeren huono tila ei ilman fosforileikkausta parane.

Nurminen painottaa, että maatalouden fosforikuorman vähentämiseksi on kaksi keskeistä keinoa. Lyhyellä aikavälillä peltojen kipsikäsittely on ainoa toimiva ja kustannustehokas ratkaisu. Nurmisen mukaan yli kymmenen vuotta jatkuneet tutkimukset ja peltokokeet ovat sen todistaneet.

Esimerkiksi säätiön hankkeessa Vantaanjoella fosforipäästöjä leikattiin 50 prosenttia. Hankkeen avulla joen eroosio väheni ja valumavedet kirkastuivat. Yksi hankkeen tarkoitus oli kirittää valtiota laajan mittakaavan toimintaan Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Kuva Jani Laukkanen

Poliittista vääntöä asiasta on käyty ja tullaan yhä käymään. Nurmisen mukaan Suomen maatalouden vuosikymmeniä pönkitetty tukijärjestelmä on vanhanaikainen eikä vastaa nykyisiä vesien suojelutarpeita.

Nurminen suosii maanparannusaineista kipsiä, sillä se on osoittautunut kaikissa vertailuissa ja tutkimuksissa muita edullisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi, erityisesti rannikkoalueiden pelloilla.

Toinen, pidemmän aikavälin, keino on vähentää fosforikuormaa vaikuttamalla lantaravinteisiin eli lehmien ja sonnien takapään tuotoksiin. Eläintuotanto keskittyy Varsinais-Suomeen, Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Niillä alueilla lantaravinteita on paljon enemmän kuin kasvien lannoittaminen edellyttää. Ylimääräinen lantafosfori kertyy maaperään ja edelleen vesistöjä rehevöittämään.

Nurmisen mukaan ratkaisu ylijäämäongelmaan on tukea lantafosforin kierrätystä, sillä toisissa maan osissa on ravinneköyhiä peltomaita, jotka hyötyisivät lisälannasta. Lannan prosessointia ja kuljetusta tulee tukea ja näin mahdollistaa lantafosforin käyttö lannoituksessa ravinneköyhillä maatalousalueilla.

Nurminen kantaa huolta siitä, että maapallon ja meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta elintärkeä vedenalainen maailma uhkaa peruuttamattomasti tuhoutua ilmastonmuutoksen ja valtamerten lämpenemisen ja happamoitumisen myötä.

PURJEHTIJA, sukeltaja, eränkävijä, karttakeräilijä, tiedonjulkistaja. Juha Nurminen on ihminen, joka tuntuu nauttivan eniten saadessaan toimia, tehdä ja vaikuttaa, olipa kyse omasta elämästä tai Itämeren ja maapallon muiden merten puolustamisesta.

Hän tekee lastensa kanssa säännöllisesti sukellus- sekä erä- ja kalastusmatkoja, jotka suuntautuvat trooppisille valtamerivesille, Suomen ja Norjan Lappiin, milloin minnekin.

Nurmisen häikäisevien sukellusretkien kuvallinen ja kokemuksellinen anti on taltioitu muun muassa John Nurmisen Säätiön kustantamaan Meren lumo – elämää pinnan alla -teokseen, jonka Nurminen on tehnyt yhdessä kirjan tekstit kirjoittaneen tietokirjailija Niko Kettusen kanssa.

Nurminen kirjoittaa Meren lumo esipuheessa näin:

Maailman valtameret kattavat yli 70% maapallon pinta-alasta. Ne vaikuttavat suunnattoman paljon luontoon, ihmisiin, ilmastoon ja kaikkeen elolliseen elämään. Meressä elävät levät tuottavat noin puolet maapallon hapesta.

– Tämä kaikki on nykyisellä menolla tuhoutumassa, katoamassa, Nurminen sanoo.

Lue koko haastattelu Demokraatin aikakauslehdestä 22/21!