Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustakonkari tiukkana alkoholilaista: “En tule kuuna päivänä hyväksymään”

Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo, ettei aio kuuna päivänä hyväksyä hallituksen esitystä alkoholilaista.

Pekkarinen sanoo tiedotteessaan, että on koko demokraattisen järjestelmän häpäisemistä yrittää väittää, että hallituspuolueiden edustajat pakotettaisiin äänestämään esityksen puolesta.

Hän ei kannata muutoksia, jotka vapauttaisivat alkoholin myyntiä ja toisivat muun muassa limuviinat kauppoihin.

Hänen mielestään hallituksen esitys johtaa ongelmien kärjistymiseen Suomessa.

Pekkarinen kuitenkin pitää hyvänä, että muun muassa paikallisten pienpanimoiden toimintaedellytyksiä parannettaisiin ja ravintolabyrokratiaa vähennettäisiin.

Alkoholilain kokonaisuudistusta valmisteleva perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kertoo Uutissuomalaisessa, että pyrkii tuomaan lakiesityksensä hallituspuolueiden alkoholityöryhmän arvioitavaksi ensi viikolla, jonka jälkeen se menisi eduskuntaryhmiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE