Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan kansanedustaja väläyttää korvaajaa veneverolle: “Nimimerkillä, voitaisiinko juhlia kotimaassakin?”

Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari osoittaa Facebook-sivuillaan viestin motoristeille ja kalastajille.

– Veroa ei tule, ei moottoripyörille eikä veneille. Ps. Rahoituslähteitä (jotka koskettavat hyväosaisia) otetaan vastaan. Ansioveroasteikkoon ei oikein voi tehdä muutoksia. kun kilpailukykysopimuksen lupaukset kaikkien asteikkojen hienoisesta laskusta täytyy pitää, mutta muu kelpaa. Tiesitkö, että korkeatuloiset maksavat ansiotuloveroa 60%? hän päivittää.

Hallitus päätti tänään, ettei se esitä vene- eikä moottoripyöräveroa.

Kalmari väläyttää päivityksessään matkustaja-alustuen poistamista veneveron korvaajaksi:

– Onko teidän mielestänne esim risteilyalusten tukeminen tärkeää? Nimimerkillä, voitaisiinko juhlia kotimaassakin? hän kirjoittaa.

Aiemmin keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on tarjonnut moottoripyörä- ja veneveron korvaajan osaa muun muassa viihdemerenkululle.

– Korvaavat 50 miljoonaa euroa voitaisiin löytää helposti myös viihdemerenkulun tuista. Ei ole mitään perustetta, että valtio tukee verovapaan alkoholin tuontia ja bileristeilemistä tällaisilla summilla, Kärnä sanoi tiedotteessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE