Politiikka

Keskustan kansanedustajat: ”Susikanta on räjähtänyt käsiin” – Tutkija: Vain yksi asia varmaa

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari

Demokraatti julkaisi viikonloppuna uutisen, jossa keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen sekä kansanedustaja Mikko Kärnä esittivät huolensa Suomen susitilanteen kehityksestä.

– Susikanta on räjähtänyt käsiin joka puolella Suomea ja uusia havaintoja tulee ihmisiltä koko ajan, kansanedustajat esittivät yhteisessä tiedotteessaan.

Keskustan kansanedustajat kertoivat olevansa huolissaan, koska ihmisten turvallisuuden tunne on nyt kärsinyt suuresti.

– Sudet ovat alkaneet liikkua yhä rohkeammin asutuskeskuksiin ja ihmisten elinpiiriin.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Samuli Heikkinen kertoo Demokraatille, että viimeisimmät luotettavat tiedot Suomen susikannasta ovat viime kesältä.

Kesän 2017 tietojen mukaa Uusimman susikanta-arvion mukaan Suomessa oli maaliskuun 2017 alussa 150-180 sutta. Susikanta on vahvin Lounais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Maaliskuun 2017 tilanteen mukaan Suomen susikanta on noin 25 prosenttia pienempi kuin se oli maaliskuussa 2016. Silloin susia arvioitiin olevan 200-235 yksilöä.

Susikannan kehittymisestä viime vuoden jälkeen Lukesin tutkija Heikkinen ei kuitenkaan uskalla sanoa tässä vaiheessa vielä yhtään mitään. Vain yksi asia on oikeastaan tässä vaiheessa varmaa, nimittäin se, että viime vuoden vahvistettu lukema ei ole enää lainkaan ajankohtainen. Hän ei myöskään ota kantaa keskustan edustajien esittämiin lausuntoihin.

– Hankala aihe, eripuolilla Suomea näyttäisi olevan hyvin paljon erilaista kehitystä. Vielä on kuitenkin epäselvää, jossain puolella suomea susien määrä on selkeästi noussut ja jossain laskenut.

– Tällä hetkellä todellakin vasta keräämme materiaalia.

Heikkinen kertoo, että tämän vuoden susikanta pyritään julkistamaan kesäkuun alussa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat