Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustasta perussuomalaisiin siirtyvä Aittakumpu: “Tämä ei ole ristiriidassa vakaumukseni kanssa”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk.).

Oppositiopuolue keskustan rivit hallituspuolue perussuomalaisten eduskuntaryhmään vaihtava kansanedustaja Pekka Aittakumpu katsoo puoluevaihdoksen olevan pidemmän pohdinnan tulos. Aittakumpu sanoo Demokraatille äänestävänsä jatkossa myös hallituksen alkoholipoliittisten linjausten puolesta.

Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

– Olen keskustan tilanteesta ja omasta suhtautumisestani tiettyihin asioihin paljonkin keskustellut, mutta en tästä siirrosta, koska halusin, että se hoituu mahdollisimman näppärästi kaikkien kannalta. Ennen kaikkea halusin ajatella vastaanottavaa puoluetta ja eduskuntaryhmää.

Suomenmaan mukaan Aittakummun kannatusryhmää Oulussa ajetaan alas.

– Tilanne on se, että moni kannattajani on ilmoittanut tukevansa minua, mutta esimerkiksi tukiryhmässä on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua jatkaa.

Siirtyminen perussuomalaisiin ei Aittakummun mukaan johdu yksittäisestä tapahtumasta. Hän puhuu pidempiaikaisesta prosessista.

Mikä on perimmäinen syy, että vaihdat (puoluetta)?

– Joskus on kiinnitetty huomioita tiettyihin teksteihin, joita olen kirjoittanut. Mutta tämä on tosi pitkä jatkumo. Kun tulin eduskuntaan keväällä 2019, niin kirjoitin kesällä blogin, jossa kirjoitin, että keskustan puheenjohtajakilpa kaipaa konservatiivista vaihtoehtoa. Taisin todeta siinä, että jotta konservatiivitkin tuntisivat olonsa keskustassa kotoisaksi. Olen pitänyt tätä teemaa tosi pitkään esillä omasta mielestäni. Ei tämä itselleni tullut yllätyksenä.

Lisää aiheesta

Aittakummusta tulee ensimmäinen vanhoillislestadiolainen kansanedustaja perussuomalaisissa. Liikkeen piirissä on hänen mukaansa äänestetty ennenkin perussuomalaisia siinä missä muitakin puolueita.

– Olen yllättynyt tuen määrästä, jonka olen saanut.

Liikkeen parista?

– Sieltäkin. Ja se tuki todella lämmittää mieltä.

Tiedettiinkö (vanhoillislestadiolaisessa) liikkeessä tästä ratkaisusta etukäteen?

– Eivät nämä ole liikkeen asioita ollenkaan. Meillä on vapaus toimia niin kuin toimimme. Siksi tämän ratkaisun myös teen. Tämä ei ole ristiriidassa vakaumukseni kanssa.

Alkoholin kotiinkuljetuksen salliva lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Keskustan poliittisiin perinteisiin on kuulunut muun muassa alkoholipolitiikkaa koskeva omantunnonvapaus.

Saatko äänestää niin kuin itse haluat perussuomalaisissa? Onko siitä sovittu?

– En odota, että saan mitään erivapauksia.

Aiotko toimia hallituksen linjan mukaisesti äänestyksessä?

– Kunpa joku poliitikko voisikin sanoa, että hallitusohjelma on oman mielen mukainen. Onhan siellä minulle kipeitä asioita. Se on ihan päivänselvä. Olen sitoutunut hallitusohjelmaan.

Aiotko äänestää alkoholin kotiinkuljetuksen puolesta?

– Hallituksen linjan mukaisesti äänestän. Katsotaan miten se asia etenee täällä eduskunnassa.

Aittakumpu katsoo puoluevaihdoksen johtuvan aatteellisista syistä.

Tässä ei ole mitään henkilökohtaista syytä?

– Ei todellakaan. En sen takia tekisi tällaista.

Keskustalaiset eivät julkisten kommenttien perusteella vaikuta saavan kiinni Aittakummun perusteluista.

– Ehkä tällaisessa tilanteessa kannattaisi niin minun kuin monen muunkin katsoa vähän peiliin. Ymmärrän, että tämä ratkaisu herättää isojakin tunteita, mutta toivon sille ymmärrystäkin. Itse koin, että pystyn paremmin edistämään ajamiani asioita perussuomalaisissa.

– Perussuomalaiset on nykyisistä isoista puolueista selkeimmin kristillis-isänmaallinen puolue.

Mikä keskustassa on mennyt väärään suuntaan?

– Ei mikään yksittäinen asia, mutta mielestäni perussuomalaiset on kristillissosiaalinen puolue, jossa pystyn vaikuttamaan asioihin, joita pidän tärkeänä vaikka sielläkään kaikki ei ole täydellistä. Niin kuin sanoin, hallitusohjelmassa on paljon hankaliakin asioita mutta kokonaisuus ratkaisee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE