Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Keskustavasemmiston voitto Italiassa on niin selvästi Demokraattisen puolueen voitto, että se pakottaa puolueen pohtimaan omaa strategiaansa

Lehtikuva
Kolumnit

Liisa Liimatainen

Kirjoittaja on Italiassa asuva toimittaja.

Enrico Letta ja Roberto Gualtieri.

Demokraattisen puolueen selvä voitto Italian kunnallisvaaleissa kertoo puolueen linjan selkenemisestä ja äänestäjien sille antamasta tunnustuksesta.

Liisa Liimatainen

Lokakuun 17.- 18. pidettyjen Italian kunnallisvaalien toisen kierroksen jälkeen Rooma ja Torino ovat nyt Demokraattisen puolueen johtamia kaupunkeja. Kahta viikkoa aikaisemmin vaalien ensimmäisellä kierroksella keskustavasemmisto voitti kolmessa muussa tärkeässä kaupungissa, Milanossa, Bologna ja Napolissa.

Keskustavasemmiston voitto on niin selvästi Demokraattisen puolueen voitto, että se pakottaa puolueen pohtimaan omaa strategiaansa. Demokraattinen puolue oli vaaliliitossa Viiden tähden liikkeen kanssa vain Napolissa. Koska Viiden tähden liike on menettänyt kannatustaan kaikkialla, nyt mietitään, onko Demokraattien liittolaispuolueella enää tulevaisuutta.

Rooman hallinto on surkeassa tilassa eikä pelkästään jätteiden huollon ja katujen puhtauden kannalta.

Italian osittaisten kunnallisvaalien tulos kertoo, että äänestäjät pitävät Demokraattisen puolueen linjan kirkastumisesta. Puolue on puhunut entistä selvemmin yhteiskunnallisista ongelmista ja eriarvoisuudesta. Vaalivoitto on myös Demokraattisen puolueen uuden sihteerin Enrico Lettan voitto, koska hän on edistänyt linjan selkeytymistä.

2,8 miljoonan asukkaan Rooman johtoon noussut Roberto Gualtieri tunnetaan EU:ssa, koska hän johti pitkään europarlamentin talousvaliokuntaa. Giuseppe Conten hallituksen talousministerinä hän neuvotteli myös EU:n Elvytysrahaston Italian osuudesta.

Gualtierilta odotetaan uutta tapaa hallita Roomaa juuri hänen taloustieteilijän näkemyksensä ja aikaisempien kokemustensa vuoksi. Rooman hallinto on surkeassa tilassa eikä pelkästään jätteiden huollon ja katujen puhtauden kannalta.

Gualtieri on puhunut 15 minuutin kaupungista. Sillä hän tarkoittaa suurkaupunkia, jonka organisaatio mahdollistaa varttitunnin yhteydet erilaisiin palveluihin ja kaupungin eri osiin. Julkisten kulkuneuvojen kehnon tilan vuoksi roomalaisilta saattaa mennä liikkumiseen 2-3 tuntia päivässä.

Vaalikampanjansa aikana Gualtieri kävi usein Rooman laitakaupunginosissa. Niissä elää valtava määrä ihmisiä, jotka tuntevat itsensä hylätyiksi työttömyyden, yhteiskunnallisten palvelujen kehnouden ja köyhyyden vuoksi. Rooma tarvitsee myös EU:n elvytysrahaston varoja, jotta se voi päästä eroon nykyisestä surkeuden tilasta. Se tarvitsee uusia kaupunkirakenteita ja niiden kautta uusia työpaikkoja. Digitalisointi on myös kova haaste suurkaupungille.

Gualtieri puhuu myös roomalaisten osallistumisesta kaupungin hallintoon. Keskustavasemmisto voitti kirkkaasti myös kaupunginosien edustajien vaaleissa. Se on nyt vastuussa neljässätoista Rooman viidestätoista kaupunginosien hallintoelimistä, sillä oikeistokoalitio sai haltuunsa vain yhden kaupunginosan.

Italian Demokraattinen puolue voi todella iloita kunnallisvaalien tuloksesta. Tosin sitä muistutetaan siitä, että valtakunnallisessa politiikassa vallitsee erilainen logiikka kuin kunnallisvaaleissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE