Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ketään ei pakoteta mihinkään” – Työministeriltä ei vieläkään selkeää vastausta työnäytteeseen

Työnäyte-kokeilu tarkoittaisi sitä, että työtön tekisi töitä ilman palkkaa, ja saisi työajalta vain työttömän päivärahaa.

Hallitus lanseerasi viime viikolla työllisyyspakettinsa osana työnäyte-kokeilun, joka on herättänyt erittäin paljon epäilyjä. Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) mielestä työnäyte on uutisoitu “aivan väärällä kulmalla”.

Hän viittasi siihen, että julkisuuteen on noussut tietoja, joiden mukaan työtön joutuu tekemään työtä palkatta ilman loma- ja eläkekertymää. Työterveyspalveluihinkaan ei ole oikeutta.

– Se on työn hakemisen uusi muoto. Se luo mahdollisuuksia ja kannustaa, Lindström selitti maanantaina. Kovin konkreettista vastausta häneltä ei kuitenkaan saatu, mitä työnäyte käytännössä tarkoittaisi.

Hänen mukaansa kyse on siitä, että työtön työnhakija työskentelee lyhyen aikaa vapaaehtoisesti potentiaalisen työnantajan leivissä, mutta ei työsuhteessa.

– Ketään ei pakoteta mihinkään. Niinpä siitä kieltäytymisestä ei tule mitään rangaistustakaan, Lindström totesi.

Mahdollisuus osoittaa, millaista asennetta löytyy.

Hän hehkutti, että työnäyte on työttömälle oiva keino vakuuttaa työnantaja.

Lisää aiheesta

– Hänellä on mahdollisuus osoittaa, millaista osaamista ja asennetta häneltä löytyy.

Hänen mukaansa työnäytteen kestoa ei ole vielä päätetty. Sitra on esittänyt, että työnäyteaika olisi 3–4 kuukautta.

SAK näkee työnäytekokeilun tarkoittavan käytännössä palkattoman työn lisäämistä oikeiden työpaikkojen kustannuksella.

– Kokeilu on monelta osin arveluttava ja huonosti harkittu, SAK:n työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen kritisoi.

Hän on erityisen huolissaan työttömän turvan toteutumisesta, jos työnäytejakso tehdään ilman työsuhdetta.

– Työsuhteessa on selkeät säännöt työnantajan ja työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista sekä niitä koskevien erimielisyyksien hoitamisesta. Työntekijän oikeusturvan kannalta ei siksi ole järkevää luoda työsuhteen rinnalle useita erilaisia työn teettämisen muotoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE