Talous
13.11.2025 06:06 ・ Päivitetty: 13.11.2025 06:06
Keva pelasti ylioppilaskunnan: ostaa HYY:n kiinteistöt
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta myy keskustakiinteistönsä työeläkevakuuttaja Kevalle, ja uskoo pääsevänsä samalla jättiveloistaan kokonaan.
Ylioppilaskunta ja Keva kertovat asiasta tiedotteissa.
Ylioppilaskunnan edustajisto päätti asiasta kokouksessaan keskiviikkona.
Lisäksi ylioppilaskunta kertoo siirtävänsä kaiken toimintansa ensi vuoden aikana Uudelta ylioppilastalolta Domus Gaudiumille Leppäsuolle. Järjestöille ja kokonaistilamuutoksille on varattu noin puolen vuoden siirtymäaika.
Kauppaan sisältyvät Uusi ja Vanha ylioppilastalo sekä Citytalo, Kaivotalo ja Grand Hansa -kokonaisuuteen kuuluvat Kaivokatu 12 ja Hansatalo.
Ravintolaliiketoiminta ja Ylva Palvelut oy:n alle siirtyvä kolmas ylioppilastalo Domus Gaudium jäävät ylioppilaskunnan omistukseen.
- Uudesta ja Vanhasta ylioppilastalosta luopuminen on historiallinen ja vaikea päätös, josta saa tuntea myös surua, sanoo ylioppilaskunnan pääsihteeri Paula Karhunen tiedotteessa.
KAUPPAHINTAA osapuolet eivät kerro. Ylioppilaskunnan mukaan kaupan lopullinen toteutumisajankohta vahvistuu myöhemmin.
Keva voitti tarjouskilpailun, jonka ylioppilaskunnan omistama kiinteistöyhtiö Ylva järjesti alkuvuodesta kiinteistöjensä myynnistä.
Kevan mukaan kanssasijoittajina hankkeessa ovat Mrec Investment Management ja HGR Property Partners, jotka vastaavat kohteen kiinteistöjohtamisesta ja kehittämisestä kaupan toteutumisen jälkeen.
Keva sanoo lisäksi ryhtyneensä selvittämään mahdollisuutta myydä Vanhan ylioppilastalon kulttuurihistoriallisesti arvokkaat osat esimerkiksi yhtymälle, jota Helsingin yliopisto on ollut kokoamassa.
HYY:N MUKAAN kauppa ratkaisee osaltaan ylioppilaskunnan kiinteistötalouden erittäin haastavan velkatilanteen.
- Tärkeintä meille on ollut se, että voimme turvata ylioppilaskunnan monipuolisen opiskelijaelämän ja järjestötoiminnan, sanoo ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petra Pulli tiedotteessa.
Kun kaikki järjestelyt on saatu päätökseen, ylioppilaskunta on velaton, tiedotteessa sanotaan.
- Vaihtoehtona oli konkurssi, ja se olisi tarkoittanut aivan kaiken menettämistä, kertoo Ylvan toimitusjohtaja Mika Perkiö tiedotteessa.
Ylvan talousvaikeuksista laajasti uutisoineen Ylioppilaslehden mukaan konserni teki viime vuonna 74 miljoonaa euroa tappiota ja sen korollinen nettovelka nousi 267 miljoonaan euroon.
Ylioppilaslehti on aiemmin uutisoinut, että useista yksityisistä säätiöistä, valtiosta, Helsingin kaupungista ja Helsingin yliopistosta muodostuva uusi säätiö on kiinnostunut ostamaan Vanhan ylioppilastalon.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
