Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Kiina ryhtyi toimiin: muovikassit joutuvat pannaan suurissa kaupungeissa

LEHTIKUVA / AFP Johannes Eisele

Kiina aikoo kieltää muovikassit suurissa kaupungeissaan vuoden loppuun mennessä, maan viranomaiset kertovat. Jätemäärän vähentämiseen pyrkivä jättivaltio on maailman suurimpia muovin käyttäjiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kertakäyttöisten vaahtomuovipakkausten ja muovisten ruokailuvälineiden tuotanto ja myynti joutuvat niin ikään pannaan vuoden loppuun mennessä.

Myös kertakäyttöpillit kielletään ateriapalveluissa kuluvana vuonna. Hotellien tulee puolestaan välttää kertakäyttöisten muovituotteiden ”aktiivista tarjoamista” vuoteen 2022 mennessä.

Suunnitelmasta kerrottiin Kiinan ympäristöministeriön ja kansallisen kehitys- ja uudistusneuvoston asiakirjassa sunnuntaina.

Kiinan tähtäimessä on, että kertakäyttöisten, hajoamattomien ateriointivälineiden määrä vähenisi suurkaupungeissa lähes kolmanneksella viiden vuoden sisällä.

Viranomaiset aikovat viidessä vuodessa hillitä muovisaasteen määrää sekä vähentää jätevuoria merkittävien kaupunkien kaatopaikoilla. Suunnitelman toteutukseen rakennetaan hallinnollinen järjestelmä.

Taistelua ympäristön saastumista vastaan aiotaan nyt vauhdittaa sen jälkeen, kun maan talous ja ihmisten halu saada mukavuuksia ovat kasvaneet nopeasti vuosien mittaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
24.9.2020
Hallitus neuvottelee rajoitustoimista ensi tiistaina – Pekonen toivoo alueilta ripeitä toimia‚ Saarikko pitäisi yökerhojen aukiolojen tarkastelua vastuullisena
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE