Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

21.7.2021 03:43 ・ Päivitetty: 21.7.2021 03:45

Kiinan keskiosassa tulvii – ainakin 12 kuollut ja pato vaarassa sortua

LEHTIKUVA / AFP
Tulvia Zhengzhoussa Henanin provinssissa.

Kiinassa ainakin 12 ihmistä on kuollut maan keskiosassa sijaitsevassa Zhengzhoussa rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa, kertovat viranomaiset.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan sateet ovat aiheuttaneet vakavia tulvia maan keskiosissa. Tulvat ovat ajaneet ihmisiä kodeistaan sekä hukuttaneet alleen muun muassa teitä ja metrolinjastoja.

Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua kertoo, että noin 100 000 ihmistä olisi siirretty paikallishallinnon mukaan turvaan sateiden alta.

BBC:n mukaan Henanin maakunnassa on annettu korkein mahdollinen säävaroitus poikkeuksellisen rajun sadekauden vuoksi. Zhengzhou on noin 94 miljoonan asukkaan maakunnan pääkaupunki.

Ihmisiä jumissa veden valtaamissa junissa

Yhdysvaltalaisen uutiskanava NBC:n mukaan ihmisiä on jäänyt jumiin tulvien valtaamiin junavaunuihin. Yhdessä sosiaalisessa mediassa julkaistussa videossa näkyy, kuinka ihmiset seisovat metrovaunussa ruskean veden yltäessä yli vyötärön.

Toisessa videossa puolestaan näkyy kuinka kaupungin kadut ovat muuttuneet joiksi ja osasta kadulle jääneistä autoista näkyvät pelkät katot. Samalla vesimassat yrittävät pyyhkiä osaa ajoneuvoista mukanaan.

AFP:n mukaan paikallisviranomaiset kertovat Kiinan Twitterin kaltaisessa Weibossa, että satoja ihmisiä on pelastettu maanalaisesta.

Uutistoimiston mukaan sotilaat johtavat pelastusoperaatioita yli kymmenen miljoonan asukkaan Zhengzhoussa.

Ilmastonmuutos kasvattaa kovien sateiden uhkaa

Xinhuan mukaan sunnuntain ja tiistain välisenä aikana Zhenghoussa on satanut kaikkiaan 449 millimetriä vettä.

NBC:n mukaan Zhengzhoun paikallishallinto varoitti verkkosivullaan julkaisemassa tiedotteessa tulvatilanteen olevan ”synkkä” ja katastrofin vaara puolestaan erittäin suuri. Viranomaiset kehottavat pikaviestinpalvelu WeChatissa asukkaita pysymään kodeissaan tai muissa turvallisissa paikoissa sekä seuraamaan mahdollisia päivityksiä valppaana.

Henanin maakunta on NBC:n mukaan kaksi kertaa Itävallan kokoinen. Voimakkaat sateet ovat rusikoineet Henania jo viikonlopusta lähtien ja rankkasateet voivat jatkua uutiskanavan mukaan torstaillekin.

Kausittaiset tulvat ovat yleisiä Kiinassa, mutta asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutoksella on osansa äärimmäisten sääilmiöiden syntymisessä. Ilmastonmuutos kasvattaa tulvien sekä kovien sateiden uhkaa ja voimaa, sillä lämpimämpään ilmakehään kertyy enemmän vettä.

Sateiden runtelema pato on vaarassa sortua

Kiinan asevoimat varoitti, että sateiden lamauttama pato maan keskiosassa ”voisi sortua hetkellä millä hyvänsä”. Asevoimat kertoi tiistai-iltana, että rankkasateet olivat aiheuttaneet patoon 20 metrin murtuman.

Asevoimat kertoi lähettäneensä hätäapuna paikan päälle sotilaita muun muassa räjäytystöihin ja ohjaamaan tulvia toisaalle.

Pato sijaitsee noin seitsemän miljoonan asukkaan Luoyangissa Henanin länsiosassa runsaat sata kilometriä Zhengzhousta.

Sadekaudelle sijoittuvat vuosittaiset tulvat aiheuttavat kaaosta ja pyyhkivät mukanaan teitä, viljelyksiä ja taloja. Tilanne on kuitenkin pahentunut vuosikymmenten saatossa muun muassa patojen rakentamisen vuoksi.

Patorakennelmat ovat esimerkiksi estäneet jokia yhdistymästä järviin sekä haitanneet tulvatasankojen toimintaa. Aiemmin tasangot ovat auttaneet kesäisten sadevesien imeytymisessä.

Viranomaisten mukaan alueen sateet ovat olleet noin 60 vuoden tilastohistorian kovimmat. Zhengzhoussa taivaalta on tullut kolmen päivän aikana koko vuoden keskimääräistä sademäärää vastaava määrä vettä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU