Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

”Kiitosta on syytä antaa pääministeri Sanna Marinille ja kaikille hallituspuolueille kärsivällisyydestä ja vastuullisuudesta”

Jukka-Pekka Flander

Puoliväliriihessä hallitus on osoittanut 129,9 milj. euroa vuodelle 2022 sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen kehittämiseen ja valmistautumiseen sote-uudistukseen. Määrärahat kohdentuvat tulevaisuuden sote-keskusten, vanhus- ja perhepalveluiden kehittämiseen, kansallisen mielenterveysstrategian toimeenpanoon sekä peruspalveluiden saatavuuden parantamiseen kautta Suomen.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

”Kehysriihineuvottelut olivat vaikeat, mutta SDP pääministeripuolueen roolissa johti neuvotteluja ratkaisukeskeisesti ja saattoi ne yhdessä hallituskumppaneiden kanssa maaliin. Kiitosta on syytä antaa pääministeri Sanna Marinille ja kaikille hallituspuolueille kärsivällisyydestä ja vastuullisuudesta vaikeassa neuvottelutilanteessa. Yhdessä sovitussa hallitusohjelmassa on maamme tulevaisuuden kannalta kriittisiä ja erittäin tarpeellisia uudistuksia, kuten sote-uudistus, joiden toteuttamista päättäväisesti jatkamme, sanoo SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen tiedotteessa.

”On selvää, että hyvinvointivaltion palvelujen turvaaminen ja vahvistaminen edellyttävät julkisen talouden vakauttamista pidemmällä aikavälillä, mutta taloutemme tasapainottamista ei tehdä pienituloisia kurittamalla. Tästä syystä hallitus ei leikkaa suomalaisille tärkeistä koulutuksesta ja sosiaali- ja terveyspalveluista. Olen myös tyytyväinen, että hallitus jatkaa vanhusten kotipalveluiden kehittämistä, jotta iäkkäät voivat ensisijaisesti asua turvallisesti omassa kodissaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE