Politiikka
16.9.2020 09:15 ・ Päivitetty: 16.9.2020 09:15
Kiljunen: Valkovenäläisten on saatava ratkaista maansa tulevaisuus itse
Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja ja yleiskokouksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) kannustaa Valko-Venäjän vallanpitäjiä ja oppositiota rauhanomaiseen ja rakentavaan vuoropuheluun.
Kiljunen käytti aiheesta avauspuheenvuoron tiistain videokonferenssissa, kun parlamentaarisen yleiskokouksen pysyvä komitea kävi Suomen valtuuskunnan aloitteesta ajankohtaiskeskustelun Valko-Venäjän tilanteesta.
– Tuomitsemme jyrkästi väkivallan ja vapaan median tukahduttamisen, ja vaadimme poliittisten vankien vapauttamista välittömästi. Kestävä ratkaisu löytyy vain rauhanomaisten prosessien kautta, ja se on valkovenäläisten itsensä käsissä, Kiljunen sanoi tiedotteensa mukaan.
Hän muistutti, että demokraattisessa maassa valta aina lopulta vaihtuu, ja että demokratioissa kansa ilmaisee tahtonsa vapaissa ja rehellisissä vaaleissa. Kiljunen painottaa, että Valko-Venäjän vaalit eivät olleet kumpaakaan, minkä Euroopan neuvoston parlamentaarikot ovat tuominneet jo aiemmin useampaan kertaan.
Kiljunen sanoi näkevänsä kuitenkin hieman toivoa siinä, että Valko-Venäjän hallituksen ja opposition edustajat saatiin saman pöydän ääreen yleiskokouksen poliittisen komitean kokouksessa viime viikolla. Keskusteluun osallistuivat oppositiojohtaja Svetlana Tihanovskaja ja Valko-Venäjän parlamentin ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Andrei Savinykh.
Kiljunen sanoo toivovansa Euroopan neuvoston keskustelun lähettävän Valko-Venäjälle selkeän viestin, että Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous seuraa tilannetta tarkasti ja tukee kaikin mahdollisin keinoin tilanteen rauhanomaista ratkaisua.
– Valkovenäläisten on saatava ratkaista maansa tulevaisuus itse ilman, että ulkopuoliset voimat sekaantuvat maan sisäisiin asioihin, Kiljunen totesi.
Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen oli tarkoitus kokoontua Ranskan Strasbourgiin lokakuussa. Koronan takia yleisistunto on peruttu, ja Suomen valtuuskunnan esittämä keskustelu Valko-Venäjästä käytiin pysyvässä komiteassa, joka on eräänlainen yleiskokous minikoossa. Siihen osallistuu yleiskokouksen puheenjohtajiston lisäksi kaikkien komiteoiden ja poliittisten ryhmien sekä kansallisten valtuuskuntien puheenjohtajat.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.