29.6.2016 10:43 ・ Päivitetty: 29.6.2016 10:43
”Kilpailukyky hiljalleen parantumassa” – STTK näkee jo valoa tunnelin päässä
Keskiviikkona julkaistussa tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportissa on arvioitu ansioiden, hintojen, ostovoiman ja kilpailukyvyn kehittymistä.
– Suomen kustannuskilpailukyky verrattuna muihin euromaihin ja etenkin Saksaan on hiljalleen parantumassa viime vuosien palkkamaltin ansiosta, STTK:n elinkeinoasioiden päällikkö Antti Aarnio sanoo.
Kesäkuussa solmitun kilpailukykysopimuksen myötä kustannuskilpailukyky paranee entisestään, kun muissa maissa sopimuskorotukset ovat selkeästi Suomea korkeammat.
Sopimus tuo Aarnion mukaan Suomelle vakautta ja vahvistaa luottamusta kotimaiseen talouspolitiikkaan. Työvoimakustannuksia alentamalla parannetaan työllisyyttä.
– Vaikka työttömyyden kasvu näyttää onneksi pysähtyneen, työttömyys pysyy kuitenkin yhä korkeana lähivuosina. Siksi hallitukselta kaivataan kesän budjettiriihessä kohdennettuja panostuksia osaamiseen kehittämiseen ja elinkeinorakenteen uudistamiseen.
Työttömyys pysyy kuitenkin yhä korkeana lähivuosina.
Pitkäaikaistyöttömyyttä ei voida vähentää, ellei hallitus ole valmis lisäämään tuntuvasti työllisyysmäärärahoja ja harjoittamaan työllisyyttä tukevaa talouspolitiikkaa, Aarnio huomauttaa.
Lisää aiheesta
– Tämä voi lyhyellä aikavälillä lisätä valtiontalouden menoja, mutta tuo säästöjä tulevaisuudessa.
– Esimerkiksi työnvälitykseen voitaisiin palkata lisää henkilöitä hoitamaan vaikeaa työttömyystilannetta. On myös parannettava sähköisiä palveluja ja kehitettävä yhteistyötä yksityisten työnvälittäjien kanssa, Aarnio esittää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
24.6.2016 10:03
Tämäkin vaara on olemassa: Brexit vie Suomesta 15 000 työpaikkaa – analyytikot yllättyivät
Politiikka
17.6.2016 18:00
Kilpailukykysopimuksen ihmeelliset käänteet – ”Perse edellä puuhun” -”Akava vieläkin suu auki”
Politiikka
15.6.2016 08:35
”Älä vain hallitus ryhdy yksityisyrittäjäksi” – STTK:n Palola varoittaa hallitusta yksin näpelöimästä sopimuksia
Politiikka
31.5.2016 07:26
Näin SAK, STTK ja EK reagoivat esityksiin — ”Veronmaksajien piikki ei saa olla auki ylihoidolle ja tehottomuudelle”