Kirjallisuus
12.4.2022 10:56 ・ Päivitetty: 12.4.2022 11:38
Kirja-arvio: ”Hyvä ajatus on sellainen, jota luulee ensin omaksi”
Aforismi saattaa joidenkin silmissä ja korvissa olla kirjallisuuden lajina vähän mahtipontinen, vähän kuivakas ja vähän mennyttä maailmaa.
Toisaalta nykyisessä tiivistetyn viestinnän kuten tweitteröinnin ja muun somettelun maailmassa nasakat kiteytykset ovat omiaan. Eri asia on onko noissa vierkkoviestinnän one-linereissa sitten aforismin syvintä olemusta, ajatusta.
Kreikan sana aphorismos tarkoittaa paitsi rajoitettua, myös määritettyä, mikä tavallaan luo sanallisille nasautuksille laatuvaatimuksen. Mikä tahansa muutaman sanan tokaisu ei vielä täytä ajatelman, mietelmän vaatimusta.
Mittava kokoelma
Pitkän linjan kirjallisuus- ja musiikkikriitikko, myös Demokraattia ja sen edeltäjiä ansiokkaasti useamman vuosikymmenen avustanut Matti Saurama on eläkepäivinään jatkanut vanhaa aforistiikkaharrastustaan, ja on nyt julkaissut jo toisen kokoelman tiiviitä ajatelmia. Niistä löytyy paikoittain sitä vanhan koulukunnan mahtiponttakin, mutta enemmältä osaltaan Ruoste kukkii -kokoelma pikemminkin virnistää ironisesti kaikelle kirjalliselle ylvästelylle ja tärkeilylle. Saurama ei kuitenkaan alennu ilkkumaan tai parodioimaan pitkien perinteiden kirjallisuuden lajia. Tämän jutun otsikosta löytyvä ajatelma tosin liippaa jo läheltä parodiaa, mutta on niin totta.
Ruoste kukkii on aforismikokoelmaksi mittava, liki parisataasivuinen, mutta musiikkikäsitteistöä lainaten se tavallaan onkin yhtä aikaa uutuus- ja kokooma-albumi. ”Teoksen aforismit ovat kertymää esikoiskokoelmasta Ajatella, aforismeja! sekä aivan uudesta tuotannosta” selventää kirjan takakansiteksti.
Matti Saurama:
Ruoste kukkii
Siilitukka-aforismeja
Kustannusosakeyhtio Kivi, 187 s.
Uteliaana lukijana olisin mieluusti nähnyt, mitkä ovat minkäkin ajan satoa – olisi ollut kiinnostavaa tehdä vertailuja Sauraman mietelmien ja kussakin ajassa liikkuvien ajatusvirtausten kesken. Sillä ajankohtaisuutta, ajassa kiinni olemista nämä aforismit ovat isossa mitassa. Niissä ruoditaan niin politiikan, talouden, teknologisen kehityksen kuin luonnon ja ympäristön ilmiöitä. Tähän malliin:
”Internetin aiheuttama paha olo on vain jotenkin googlattava kurkusta alas.”
”Vallanhimoisen silmät ovat kääntyneet sisäänpäin.”
”Helppo raha on mätä askelma palatsin portaikossa.”
”Koskaan en ole nähnyt kauppiaan avaavan kassalla laukkuaan molemminpuolisen luottamuksen merkiksi.”
”Kaikki asiat eivät esirukouksin ja vesijumpalla parane.”
Toisessa valtavirrassaan Sauraman aforismit tutkivat ihmisen inhimillisiä ulottuvuuksia – rakkautta, ystävyyttä, lapsuutta, aikuisuutta, onnellisuutta, kuolemaakin. Siis ihmisyyttä, ajattelemista itseään, elämää koko leveydeltään:
”Kieli pukee ajatuksen. Puhutaan kieliasusta.”
”Ojenna lapselle kätesi, lapsi pitää sinut pystyssä.”
”Lapset on innostettava ennemmin tekemään solmuja kuin avaamaan niitä.”
”Elämä on kovin lyhyt oppimäärä, valmistut etuajassa.”
”Tarkkarajainen ihminen on hyvä maalitaulu.”
”Ystävyys on hyväksikäyttöä, josta ei saa tuomiota.”
Vesurille töitä
Onsanottava, että Sauraman kirja olisi kaivannut tiukkaluonteista kustannustoimittajaa, jolloin karsintatyökalua olisi ehkä käytetty vähän kovemmalla kädellä Nyt helmien sekaan on jäänyt kiillottomampia ajatuskirjauksia. Monet niistäkin ovat sanallisesti hiottuja, mutta jäävät joko sanaleikittelyksi tai toistavat yleisiä totuuksia yleisellä tasolla.
”Sumujen silta on elokuva. En vain ole nähnyt sitä .” Kelpo vitsi, mutta ei varsinainen ajatelma.
”Rakkaus on rakkauden tuntemista.” Tätä lajiahan on luettu jääkaappimagneeteista ja muista ”rakkaus”-oheistuotteista läpi vuosikymmenten.
Onneksi aforistiset latteudet ovat Sauraman kokoelmassa pieni vähemmistö. Moniääninen kirja soi muuten kirkkaana, joskin aika lailla mollissa, mutta sepä onkin suomalaisen kansanaforismin eli iskelmän sävellaji. Eli kuten Saurama sitä lajia sanoittaisi: ”Loukkaa mua syvältä, se tuntuu hyvältä.”
Vaikka kirjoittaja taitaa satiirin ja sarkasmit, kyyniseksi hän heittäytyy hyvin harvoin. Piruilut pistetään pilke silmäkulmassa. ”Pää pystyyn! kannustaa vääpeli juoksuhaudassa.”
Runoutta ja huoneentauluja
Sauraman pitkä rupeama runokriitikkona tulee läpi joistakin hänen pidemmistä aforismeistaan. Ne houkuttavat lukijaa jakamaan lauseet riveille, muokkamaan ne runoiksi, joiksi ne vaivatta taipuisivatkin.
”Ruoste kukkii pisimpään, pudottaa viimein terälehtensä kaikkensa antaneena.”
Tai uusiksi rivitettynä:
”Ruoste kukkii pisimpään
pudottaa viimein terälehtensä
kaikkensa antaneena.”
Ja toinen, Diktonius-henkinen:
”Syksy,
metsä pesee itseään.
Vain vahvat linnut jäävät.”
(rivijako taas yllekirjoittaneen)
Omaksi huoneentaulukseni voisin kokoelmasta kirjoa montakin mietelmää. Kuten tämän perusmallisen kannustuksen: ”Älä yritä liikoja, tee vain kaikkesi.” Tai ammatillisesti ajateltuna monisyisemmän mietteen: ”Lukisinko lehden, antaisinko eilisen täyttää tämän päivän?” Ehkä sittenkin tämä: ”Omissa oloissaan ei voi mistään edes myöhästyä.” Tai joskus vähän myöhemmin voisi mökin seinälle naulata tämän: ”Vanhuksen viimeinen rasti, mies kertoo kalastavansa enää hitaita ahvenia.”
Eli Matti Sauraman viitoittamin ajatuksin tätä kohti:
”Aina ei tiedä, mistä muistaa, ei muista, mistä tietää.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.