Tuo perusteos tuleekin tarpeeseen, sillä melkein kaikkihan tuntuvat tietävän vaikkapa sen, milloin talvisota alkoi ja päättyi, mutta hyvin harva sitä, milloin peruna tuli Suomeen.

Itse asiassa moni uskoo, että liki kansallisena ruokakeksintonä karjalanpiirakoiden ja kalakukon tapaan pidettyä perunaa on Suomessa syöty aina, vaikka se tuli maahamme vasta 1500-luvulla kaukaa Andeilta siirtomaavalloitusten myötä.

Tieto-Finlandia-ehdokkaana ollut Suomen ruokahistoria-teos osoittaa, että monet tänä päivänä koko kansan suussa maistuneet ruuat ja ruoka-aineet ovat ennen olleet harvojen herkkua. Esimerkiksi sokeri kuului vain herrasväen ruokapöytiin.

1800-luvulla lihan syönti lisääntyi. Uskottiin, että vain lihasta saa voimaa, jota uuden teollistuvan yhteiskunnan työläiset tarvtsevat. Uskottiin että voimakkaiden härän kaltaisten eläinten voima siirtyy niiden lihan välityksellä ihmiseen. Toisaalta kasvissyönti valtasi etenkin kaupungeissa alaa, ja kasvisravintoloita löytyi Suomestakin jo 1800-luvulla.

1900-luvun ruokamurrokset

Ruokahistoria-kirja kuvaa hyvin, miten ruokakulttuuri mullistui täysin 1900-luvulla. Tuon vuosisadan alussa ”keksittiin” vitamiinit, ja kansaa alettiin valistaa – tosin monesti huonolla menestyksellä – syömään perunan lisäksi muitakin kasvikunnan tuotteita. Sotiemme aikaan ruoka oli kortilla ja parhaat palat menivät sotilaille.

Sota opetti suomalaisille että ruuasta tulee olla kiitollinen, ja että kaikki osat esimerkiksi eläinten ruhoista käytettiin tarkoin. Samalla haaveiltiin paremmista ajoista, ja rauhan tultua ne koittivatkin. Alkoi elintarvikekuluttamisen päättymätön nousu. Jotenkin symbolista, että vuonna 1946 Brasiliasta tullutta kahvilaivaa oli vastaanottamassa tuhatpäinen kansanjoukko.

1960-luvulla alkoi pikavauhdilla ilmestyä ruokalehtiä, piirrettiin ruokaympyrä, kehiteltiin eineksiä ja muita valmisruokia. Jääkaapit, pakastimet, ja myöhemmin mikroaaltouunit löysivät tiensä lähes joka keittiöön. Myös suuret valmistajabrändit tulivat koko kansalle tutuiksi.

Uusi merkittävä ja vielä paljolti ottamatta oleva askel Kyllin kirjan mukaan on ruuan ympäristövaikutusten huomioiminen. Laajempi siirtyminen muinoin porkkananpureskeluksi tai heinien puputtamiselsi pilkattuun kasvissyöntiin on nyt hyvällä alulla.

Kylli kehottaakin ottamaan oppia kirjansa avaamasta historiasta. Ruuan kunnioittamisen ja kiitollisuuden lisäksi ihmiset voisivat kerätä ja valmistaa ruokia itse; se vahvistaisi myös nykymaailmassa monesti kadoksissa olevaa yhteisöllisyyttä.