Aiempi Brittifutis – Englantilaisen jalkapallon tarina (2021) ja tuore Suomifutis – Suomalaista jalkapallokulttuuria etsimässä kertovat, miten ja miksi jalkapallo on muutakin kuin vain urheilua.

Suomifutis-kirjan alussa lainataan Antti Muurista. Positiivisen ajattelun voimaan uskonut valmentaja selitti meikäläisen jalkapallon kehittymisestä 2000-luvulla, vaikka se tuntui polkevan paikoillaan. Maajoukkueet eivät päässeet arvoturnauksiin, tappioita koettiin ja lähinnä yksittäiset pelaajat loistivat.

Puheet ja teot eivät kohdanneet, ennen kuin Markku Kanerva palkattiin Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen, Huuhkajien, päävalmentajaksi pysyvästi vuonna 2016. Kanervan pragmaattisuus ja uuden pelaajasukupolven terve itseluottamus auttoivat Suomea pääsemään ensimmäisen jalkapallon arvoturnaukseensa, EM-kisoihin 2020.

HENKILÖKOHTAISEMPANA teoksena Suomifutis eroaa edukseen yleisluontoisesta Brittifutiksesta. Jatko-osa on tehokasta tekstiä, joka osoittaa toimittaja Sundelinin tuntevan olonsa kotoisammaksi nyt myös tietokirjallisuuden formaatissa.

Kasvaneesta itsevarmuudesta kielii myös Sundelinin uudessa kirjassaan silloin tällöin harrastama rempseä kiroilu, joka toki saattaa häiritä joitakin lukijoita.

Kirja yhdistelee saumattomasti tietoa ja esseetä. Omien mielipiteittensä esittämisen lisäksi Sundelin tarjoilee tutkimustietoa ja lainaa jututtamiaan laji-ihmisiä.

Suomen pienuus ja outous määritellään sekä vahvuudeksi että heikkoudeksi. Jalkapallo, maailman ylivoimaisesti suosituin urheilulaji, häviää täällä etenkin jääkiekolle. Jalkapallomiesten ja -naisten jalat pysyvät maan pinnalla, mutta samalla menestys on vaatimattomampaa kuin vaikkapa Ruotsissa tai Tanskassa.

Ennen ilkuttiin, että Suomi on huono vain kahdessa kansainvälisesti tärkeässä asiassa: jalkapallossa ja elokuvien tekemisessä. Näin siitä huolimatta, että palloa potkittiin täällä jo 150 vuotta sitten, ja lajikulttuuria on saatu rakentaa ajan kanssa. Tuote ei ole kuitenkaan vieläkään aivan kunnossa:

”Suomalainen jalkapallokulttuuri on tosi kunniakasta ja hienoa. Tämä on vähän kuin lahko tai uskonto. Me, jotka olemme uskossamme vahvoja, näemme sen arvon. Sitten, kun tuon peliin ulkopuolisen, hän katsoo, että tämä on ihan mielenkiintoinen juttu, mutta ei oikein saa siitä kiinni eikä tule peliin enää uudestaan. Jokin siinä on vialla.” (s. 143)

SUOMI ON jo jalkapallomaa, mutta miten siitä saataisiin jalkapalloyhteiskunta? Se on vaikeaa, sillä peli joutuu täällä kilpailemaan rahasta, näkyvyydestä ja faneista muun muassa jääkiekon kanssa. Muut Pohjoismaat pysyvät lisäksi edellä jalkapallomenestyksen ja -kulttuurin suhteen.

Meikäläinen jalkapallo – tai potkupallo, kuten sitä halventavassa tarkoituksessa kutsutaan – on maajoukkue- ja juniorikeskeistä. Huuhkajista ja Helmareista (naisten jalkapallomaajoukkueesta) puhutaan, eikä harrastajista ole pulaa, mutta seurojen toiminta pysyy melko amatöörimäisenä. Veikkausliiga on keskinkertainen sarja, eikä sitä käy katsomassa tarpeeksi väkeä.

Moni asia on muuttunut parempaan suuntaan suomalaisessa jalkapallossa, Sundelin muistuttaa. Toiminnasta on tullut ammattimaisempaa, journalistit osaavat esittää älykkäämpiä kysymyksiä, fanitoiminta on järjestäytyneempää ja niin edelleen.

Mutta seuratoiminnan kehittämiseen tarvittaisiin yhteiskunnan suurempaa taloudellista panosta, osaavampia urheilujohtajia ja tiiviimpää lajiyhteistyötä.

Suomifutis-kirjassa pannaan merkille, että itsenäisyys ilmenee meillä joskus turhana itsepäisyytenä:

”Tähän kirjaan materiaalia kerätessä on tullut raadollisella tavalla monessa yhteydessä esiin, miten suomalaisessa jalkapallossa riittää kyllä intohimoa, mutta se kanavoidaan hyvin suomalaisella tavalla. Pusketaan yksin tai omassa porukassa vaikka läpi ladon ovien, mutta yhteistyön tekeminen on kovin vaikeaa.” (s. 76)

Laiskempi tietokirjailija olisi keskittynyt Huuhkajiin ja pääkaupungin seurajoukkueisiin, kuten HJK:hon. Mutta Sundelin kirjoittaa pitkät pätkät esimerkiksi jalkapallomatkoistaan Tornioon, Pietarsaareen, Valkeakoskelle ja Kotkaan. Maakuntia ei tällä kertaa unohdeta.

Suomifutis on aimo harppaus eteenpäin Brittifutiksesta. Tämä Sundelinin uusi kirja herättää aidon halun ja innostuksen seurata enemmän kotimaista jalkapalloa, joten sitä voi suositella maan kaikille urheiluhulluille.