Sosiologian dosentti Sari Näreen ja apulaisprofessori Lena Näreen sinänsä perusteellisessa Työttömyys sattuu -kirjassakaan ei näin ollen tuoda juuri uutta aiheen käsittelyyn.

Teos tuo kuitenkin uoretta ja tärkeää näkökulmaa keskusteluun sillä, että työtä vailla olevat saavat siinä oman äänensä kuuluviin. Asianosaiset tilittävät suorin sanoin, miten kovaa työttömyys ja työttömien kohtelu TE-toimistoissa ja Kelassa sattuu ja ahdistaa.

Kirjan taustalla on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2018 järjestämä kirjoituskilpailu, johon osallistuneet 205 työtöntä pääsivät kertomaan oman tarinansa.

Tiivistetysti ja kärjistetysti voi todeta että TE-toimisto on jonkinlainen maallinen inkvisitio, jossa työtöntä nöyryytetään, häpäistään, vahditaan, kontrolloidaan, kuulustellaan – prosessin tuloksena on monesti vain masentunut ja lannistunut työhalunsa täysin menettänyt ihminen.

Samoin pahamaineinen aktiivimalli on maineensa mukainen: rangaistuksen pelkoon perustava malli pikemminkin passivoi kuin aktivoi. Aito aktiivisuus lähtee ihmisestä itsestään ja työvoimaviranomaisten tulisi kannustaa eikä peloitella.

Työttömien teksteistä välittyy, kuinka ristiriitaisten vaateiden välissä he ovat. Yhtäältä tulee osoittaa aktiivisuutta, mutta toisaalta tulee olla työmarkkinoiden käytettävissä. Jos ihminen tekee omaehtoisesti osa-aikatyötä, hänet helposti luokitellaan TE-toimistossa yrittäjäksi, jolloin hän menettää työttömyyskorvauksensa. Käytännössä työtä etsivä ei voi kuin odottaa kotona kädet ristissä, että TE-toimistosta otetaan yhteyttä. Jos otetaan.

Lisäksi lukuisat kurssit, joilla voidaan esimerkiksi opettaa korkeakoulunkin käynyttä tietokoneen käyttämiseen, ovat kosmeettisia ja niiden tarkoitus on vahtia työttömiä ja saada tilastot näyttämään hyviltä. Myöskään pakko ottaa vastaan mitä tahansa työtä ei innosta lähtemään liikkeelle. Esimerkiksi suuri osa siivoojista on nykyään korkeakoulututkinnon suorittanutta. Ja niin edelleen.

Työttömyys sattuu -kirjan teksteissä kuvautuu traaginen paradoksi siitä, miten nämä turhat toimet paitsi vievät työttömiltä työhalut, myös tulevat yhteiskunnalle kalliimmiksi kuin työttömyysturva ja toimeentulotuki. Sitran tutkimusten mukaan vain noin kymmenesosa työnhakijoista on saanut työtä julkisten palveluiden kautta.

Taustalla on vääristynyt kuva yhteiskunnan ja ihmisen välisestä suhteesta. Uusliberalistisen ideologian mukaan työttömyyden syynä eivät ole rakenteelliset tekijät, vaan työtön on laiskuuttaan ja saamattomuuttaan itse vastuussa tilanteestaan. Näin vastuu ovelasti vieritetäön yhteiskunnalta yksilöiden harteille, eivätkä lamaantuneet työttömät osaa tai jaksa edes nousta barrikadeille.

Perusteltu perustulo

Mitä siis pitäisi tehdä? Kirja ehdottaa kauan vatvottua perustuloa yhdeksi ratkaisuksi. Tällä lätkällä poistettaisi monta ongelmaa yhdellä iskulla. Universaali kansalaispalkka vapauttaisi työttömyyden stigmasta, ahdistava ja lamaannuttava epävarmuus poistuisi tai lieventyisi, paljon hehkutettu yrittäjyys helpottuisi. Ja tietenkään rahaa ei enää menisi turhaan ja tuloksettomaan pakkotyöllistämiseen.

Kirjassa viitataankin vuosina 2017-18 tehtyyn perustulokokeiluun – sen tulokset antavat täyden empiirisen tulen edellä esitetylle.