Hyvin vähän on kuitenkin tehty kehityksen torjumiseksi suhteessa noihin vaaroihin. Itse asiassa päästöjen lisääntyminen tuntuu vain kiihtyvän.

Onko yksi syy moiseen ilmastonmuutosta vähättelevässä, suosiotaan kasvattavassa populismissa? Tieteellistäkin tietoa kyllä löytyy, ja siinä joukossa Gaudeamuksen Tiedekulma -pokkarisarjassa ilmestynyt kirja tarkastelee monimutkaista ongelmaa helppotajuisesti ja eri kulmista usean asiantuntijan voimin.

Kirjan kirjoittajat edustavat tieteitä laajalla skaalalla; mukana ovat muun muassa ympäristötaloustieteen professori Markku Ollikainen, merentutkija ja hydrosfäärin ­geofysiikan professori Petteri Uotila ilmastonmuutosekologian dosentti Maria Hällfors, hyönteisekologian professori Tomas Roslin sekä Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola.

ASIALLA ON kiire, koska olemme enää muutaman askeleen päässä ns. globaalista keikahduspisteestä. Siinä ylitetään sellainen kynnys, josta ei ole paluuta. Ilmaston muutos alkaa itse ruokkia itseään. Näitä ovat ikiroudan ja suuren jäätiköiden sulaminen, meren pinnan nousu ja muutokset merivirroissa sekä Amazonin sademetsän peruuttamatto,at muutokset..

Kirjassa esitellään keinoja pysäyttää kierre. Yksi on kaikkien kansalaisten osallistaminen ilmaston muutoksen torjuntaan. Silloin he tajuavat että kulutuskeskeisen elämäntavan rajoittaminen ei ole päättäjien byrokratiaa, vaan kyse on kaikkien, myös rajoitusten kohteiden omasta edusta ja hyvästä. Osallistamista tarvitaan niin rikkaassa lännessä kuin köyhissä Afrikan maissa.

Omakohtaisesta osallistumisesta puheen ollen: siitä ei ole pitkä matka omaan kokemukseen. Joku nuori totesi Ukrainassa, että sotaa ei voi ymmärtää, jollei ole sitä omissa nahoissaan kokenut. Eikö näin ole kaiken kanssa – tieto alkaa ja palaa aina kokemukseen.

Myös Kaliforniaa juuri nyt koettelevat maasto- ja metsäpalot ovat seurausta ilmastonmuutoksen aiheuttamasta kuivuudesta.

On ihmeteltävä, että vaikka maailma on jo tulessa, niin siellä mihin liekit eivät vielä yllä, ei tehdä juuri mitään. Onko syynä juuri se, että omakohtainen kokemus puuttuu, ja tieto rajoittuu kirjoihin?

Ihmisen kokemus ja ajattelu elävät eri maailmoissa. Vaikka nykyihminen tietää esimerkiksi, että maapallo liikkuu ja pyörii, hän kokee sen samalla tavalla liikkumattomaksi maailman keskipisteeksi kuin keskiajan ihminen.

Ehkä päättäjiä voisi saada siirtymään sanoista tekoihin niin, että he sattuisivat matkustamaan jossain päin maailmaa silloin kun ilmastonmuutos hurrikaaneineen tai metsäpaloineen ilmenee siellä pahimmillaan.

On traagista että juuri päättäjät kabineteissaan tuntuvat olevan kaikkein kauimpana sieltä, missä todella tapahtuu.