Uutuudessa on kyse kevyen omaelämäkerrallisesta proosasta, jossa Kinnunen kertoo nuoruudestaan kulttuurikaupunki Joensuussa 1980-luvun alussa. Alter ego Topias Kettunen liikkuu musiikkipiireissä ja etsii paikkaansa, kunnes päättää muuttaa maailmaa laulujen sijaan runoilla.

Levottomalla, joskaan ei kovin vihaisella, nuorella miehellä menee lujaa. Heti Aina nälkä -tarinan alussa Topias sanoo suoraan, että ”minusta tulee juoppo” , mutta onneksi hän löytää turhautumiselleen terveellisemmän purkautumiskanavan. Joensuun punk-piireissä, rakettinaan huippusuosittu Hassisen kone, moukaroidaan yhteiskuntaa ja etsitään sille vaihtoehtoja.

Hassisen koneesta tulee pian Sielun veljet, mutta bändin kokoonpano pysyy suurin piirtein samana. Kinnusen tuore romaani onkin nimetty Sielun veljien klassikkokappaleen mukaan. Aina nälkä -kirja liikkuu sen tekijälle tärkeiden aiheiden, kuten kulttuurin, ryyppäämisen ja seksin, parissa. Teksti on tutun siekailematonta, vaikka Kinnunen onkin rauhoittunut ikääntyessään, eikä enää revittele sata lasissa.

Kovasti Kinnusta itseään muistuttavan Topias Kettusen pelastaa hänen perimmäinen rentoutensa. Kulttuuriin ja elämään suhtaudutaan vakavasti, kuten kuuluu, mutta pilke silmäkulmassa. Asennetta riittää. Runous ei ole Topiakselle tuulen huojuttamia latoja, ilta-aurinkoa kultaamassa taivaanrantaa tai muuta hempeilyä, vaan ”kuuma moottoritie, jota ajetaan harrikalla kahtasataa ilman kypärää.”

Hänelle ja hänen kavereilleen sattuu ja tapahtuu, mutta meno on tuhoisan sijaan pikemminkin rentoa. Viinaa kuluu, musiikki soi, runous sytyttää ja naiset vaihtuvat Topiaksella lennosta. Kirjoittaminen on hänelle henki ja elämä, mutta koska aiheita pitää saada, niin ensin pitää elää.

“Ihminen ikävöi toisen luo” lauloi jo Mikko Alatalo, mutta kirjan sitoutumiskammoiset henkilöhahmot ovat enemmän irtosuhteiden kuin pysyvän kumppanuuden perässä. Heitä seuraava Kinnunen ei ole mestarillinen prosaisti, vaan hänen leipälajinsa on runous. Romaanin kielikuvat eivät ole aina yhtä kekseliäitä kuin säkeissä: ”Olin hajalla kuin reissumiehen saapas.” (s. 23) Parempiakin tosin löytyy: ”Tie lainehti vedestä kuin urbaani meri.” (s. 130)

Romaanissa juttu luistaa kuin lähipubissa pienessä maistissa, mutta mikäs siinä, sillä kaikenlaiselle kirjallisuudelle riittää tilaa. Kirjailijuudesta haaveileva Topias, jota hehkutetaan tulevaisuuden toivoksi, kirjoittaa Soundiin ja pärjää runokilpailuissa. Hän tekee kotikaupungistaan matkoja muun muassa Italian Rivieralle ja Lontooseen. Hänen egonsa kasvaa: ”Minua paremmin tuntui kirjoittavan vain Pentti Saarikoski tai Jarkko Laine – Paavo Haavikko oli siinä kintaalla.”

AINA NÄLKÄ on erilainen kasvu- ja taiteilijaromaani. Kinnusen oma ääni soi siinä vahvana. Itsevarman, railakkaan ja kevyen tarinan hotkaisee vaikka mökkireissulla. Jos luulit Suomen olleen harmaa ja masentava paikka 1980-luvulla, niin erehdys korjautuu lukemalla Kinnusen romaaneja. Ne sisältävät kiintoisaa kulttuurihistoriaa. Etenkin 1980-luvun kuumat bändit ja runoilijat tulevat tutuiksi. Jäin tosin kaipaamaan Aina nälän lopusta tarkempaa suosituslistaa lauluista ja kirjoista.

Nuoruus on mahtavaa aikaa, sillä vain silloin kaikki on mahdollista ja ihminen jaksaa unelmoida. Topias ymmärtää nopeasti, että hänen kutsumuksensa löytyy musiikin sijaan kirjallisuudesta. Hän tuo sanataiteeseen punkin intoa ja uskallusta, saaden sillä nimeä. Joensuu vaihtuu Turkuun, isompaan kaupunkiin, koska Topias haluaa irtautua, aikuistua ja toteuttaa itseään kirjoittamalla.
Kirjan kaksi ensimmäistä osaa sijoittuvat 1980-luvulle ja kolmas 2020-luvulle. Lopussa Topias on keski-ikäinen, keskiluokkainen ja tyytyväinen mies, joka viihtyy paremmin kesämökillä kuin barrikadeilla. Hän miettii: ”Aina saapuessani Joensuuhun tunsin itseni tuhlaajapojaksi, joka tulee hakemaan perintöään. Ajatus oli iskostettu päähäni pikkupojasta lähtien.”

”Suomi sixpack” takoo kalloomme sen, että myös Helsingin ulkopuolella on elämää. Turkulainen Kinnunen on heittäytynyt viimeisimmillä runoillaan ja romaaneillaan nostalgiseksi, mutta toivon mukaan hän jatkaa kirjoittamista vielä pitkään. Hän muistaa juurensa alter egonsa Topiaksen tavoin: ”Joensuu ei helposti lähde miehestä.”