Palkittuna dekkarikirjailijanakin tunnettu rikosylikonstaapeli Niko Rantsi valottaa menneenä syksynä ilmestyneessä uusimmassa kirjassaan vakavia rikos- ja onnettomuustapauksia poliisin näkökulmasta. Hän kertoo, miten tutkinta yleensä etenee ja miten ratkaisu tapaukseen lopulta löytyy. Hän pohtii myös, mikä rikokseen johti ja millainen rangaistus kiinnijäämisestä seuraa.

Rikospoliisin silmin -kirjaansa tehdessään Rantsi on joutunut huomioimaan sen, että monet poliisin taktiset menetelmät ja rikospaikkojen teknisen tutkinnan apuvälineet ovat salaisia. Niitä ei voi paljastaa antamatta vinkkejä tuleville rikollisille.

AINA POLIISIN työ ei liity tuottamukselliseen rikollisuuteen, näin oli esimerkiksi Kaakkois-Aasian tsunamin suomalaisuhrien tunnistamisessa ja vainajien kotiuttamisessa. Rantsi kuvaa, miten ulkomailla tapahtunut suurkatastrofi toi uhrintunnistukseen haasteita, joista Suomessa ei ollut aiempaa kokemusta tässä mittakaavassa.

Tapaninpäivänä 2004 tapahtunut tsunami vaati 179 suomalaisuhria. Heistä jäi lopulta kateisiin neljä lasta ja yksi aikuinen. Thaimaan katastrofin uhrientunnistustyössä uutena asiana otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön omaispoliisitoiminta, jossa poliisi toimi yhteyshenkilönä vainajien omaisten ja tunnistustyötä tekevien muiden viranomaisten välillä. Tsunamiin liittyvä työ oli Rantsin mukaan henkisesti hyvin raskasta, mutta hän kokee olleensa etuoikeutettu saadessaan tehdä omaisille tärkeää työtä. Hän kertoo koko virkauransa jakautuneen aikaan ennen ja jälkeen tsunamin.

Rantsi kertoo myös vähän yllättävästi, ettei ole koskaan käynyt Thaimaassa, sillä hän osallistui tunnistusprojektiin Suomesta käsin. Suunnitelmissa on kyllä joskus matkustaa vielä katsomaan noita paikkoja, joiden nimet on tullut niin tutuksi tragedian kautta.

Vastaavanlainen pienemmän mittakaavan uhrintunnistustehtävä Rantsin työuralla liittyi elokuussa 2005 Suomenlahdella sattuneeseen vakavaan helikopterionnettomuuteen, jossa kahdeksan suomalaista, neljä virolaista ja kaksi amerikkalaista sai surmansa.

RANTSI KÄSITTELEE kirjassaan myös poliisien työssä jaksamista. Rantsin omakohtainen kokemus virkamiehen maalittamisesta ja vainoamisesta osoittaa, että myös poliisi voi joutua rikoksen uhriksi. Toukokuussa 2015 hänen työpuhelimeensa alkoi soitella mies, jota hän oli muutama vuosi aiemmin kuulustellut. Mies syytti Rantsia saamastaan tuomiosta.

Pian mies oli saanut urkittua myös hänen yksityisen numeronsa ja alkoi häiritä sitäkin kautta puheluin ja tekstiviestein. Miehet tapasivat Pasilan poliisitalolla ja sovittiin, että yhteydentotot loppuvat. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vainoaja kertoi selvittäneensä myös Rantsin perheenjäsenten nimet. Uhkailija otettiin kiinni ja hän sai toiminnastaan oikeudessa sakkorangaistuksen. Se ei häirintää lopettanut. Tämän kirjan julkaisemiseen tultaessa yhteydenotot ovat kuitenkin vähentyneet.

Merkittävimpiä Niko Rantsin hoitamia rikosjuttuja on ollut Turussa elokuussa 2017 tapahtunut terrori-isku, jonka selvittelyssä hän toimi päätutkijana. Terrorijärjestöä ihannoinut marokkolainen Abderrahman Bouanane puukotti Turun keskustassa useita tavallista kesäpäivää viettämässä olleita ihmisiä. Tärkeää oli selvittää, liittyikö tekoon muita, yhä vapaalla jalalla olevia tekijöitä. Näyttöä tällaisesta ei saatu ja poliisi saattoi keskittyä puukottajan taustan selvittämiseen.

Niko Rantsin teosta voi suositella kaikille poliisin työstä kiinnostuneille. Teos on hyvin kirjoitettu ja antaa hyvän kuvan rikospoliisin ammatin arjesta Suomessa.