García Márquezin tärkeimpiin töihin lukeutuvat muun muassa Sadan vuoden yksinäisyys (1967), Rakkautta koleran aikaan (1985) ja Kenraalin labyrintti (1989). Postuumisti ilmestynyt Elokuussa nähdään on näihin merkkiteoksiin verrattuna lähinnä kuriositeetti. Se on ainoa Márquezin romaani, jonka päähenkilö on nainen, ja se jäi keskeneräiseksi tekijänsä sairastuttua dementiaan.

Elokuussa nähdään julkaistiin nobelistin toiveiden vastaisesti. García Márquezin pojat myönsivät päätöksensä sen saattamisesta julkisuuteen petokseksi isäänsä kohtaan, mutta kieltäytyivät katumasta. Pojat, Rodrigo ja Gonzalo García Barcha, kommentoivat parisivuisessa esipuheessaan, ettei viimeisen romaanin proosa ole täydellistä, mutta sisältää monia Márquezin vahvuuksia, kuten rakkautta. Näin he väittävät: ”Hänen koko tuotantonsa tärkein teema on varmaan ollut rakkaus.”

PIENOISROMAANIN päähenkilö, hieman ikääntynyt Ana Magdalena Bach, on elänyt onnellisessa avioliitossa kymmeniä vuosia. Tästä huolimatta hän ottaa tavaksi matkustaa loppukesästä yksin äitinsä viimeisenä leposijana toimivalle saarelle ja etsii sieltä itselleen yhä uusia rakastajia.

Miksi Ana toimii näin? Aluksi vihjaillaan, että teot saattavat johtua hänen halustaan paeta arkea rutiineineen ja velvollisuuksineen. Ensimmäinen pettäminen tuntuu epätodelliselta: ”Vasta silloin hän tajusi, ettei tiennyt miehestä mitään, edes nimeä, ja ettei tästä hullusta yöstä jäänyt hänelle mitään muuta kuin myrskyn puhdistamassa ilmassa leijuva haikea laventelin tuoksu.” (s. 25)

Nainen suuntaa saarelle, koska vain siellä pettämisessä on sekä seikkailun tuntu että äidiltä salaperäisesti haudan takaa saatu tuki. Ennen pitkää Ana tajuaa, miksi äiti kävi saarella ja tuli kuopatuksi sinne.

Kuten esipuheessa auliisti myönnetään, Elokuussa nähdään -romaanin juoneen on jäänyt vähän reikiä ja epäloogisuuksia. Tarina tuntuu lisäksi jäävän hieman kesken. Pikkupuutteita ei ole korjattu kustannustoimittajan halusta pysyä uskollisena kirjailijalle. Cristóbal perustelee: ”Toimittajan tehtävä ei voi olla teoksen muuttaminen, vaan kaiken sen vahvistaminen mikä siinä jo on, ja tähän myös oma toimitustyöni perustuu.” (s. 113)

Ana kärsii kirjan mittaan huomattavasta sisäisestä myllerryksestä ja hänen avioliittonsa naistenmies Doménico Amarísin kanssa ajautuu kriisiin. He alkavat epäillä toisiaan pettämisestä, eivätkä enää oikein kykene arkiseen onneen. Ulkomaailmakin nyrjähtää sijoiltaan: ”Tuttu kukkakauppias kertoi laguunin rannalle suunnitellusta matkailijoiden hautausmaasta. Siitä oli määrä tulla todellinen luonnonkukkien keidas, jossa saisi nauttia musiikista ja linnuista, mutta vainajat haudattaisiin tilan säästämiseksi pystyasentoon.” (s. 43)

Proosan taikaa taitaa lisäksi edustaa toistuva tilanne, jossa Ana löytää saareltaan vaivatta aina uuden pelehtimiskumppanin. Hän antautuu kohtalolleen ja elokuun kohtaamisista tuntemattomien miesten kanssa tulee joksikin aikaa hänen elämänsä tarkoitus.

ROMAANIN TARKKAA tapahtuma-aikaa tai -paikkaa ei paljasteta, mutta siinä eletään viattomampaa ja yksinkertaisempaa jaksoa ennen esimerkiksi matkapuhelimia. Miellyttävänä enimmäkseen pysyvään proosaan on mukava paeta nykyhetken ahdistavuutta

Jyrki Lappi-Seppälän suomennos jää mieleen moitteettomana, ja teoksessa riittää nobelkirjailijan romanttisia tavaramerkkilauseita kauniilla suomella: ”Meri oli kuin kullanvärinen suvanto iltapäivän auringossa.” (s. 104) Niistä nauttii kuin viimeisistä pussissa vielä jäljellä olevista karamelleista, ennen kuin joutuu myöntämään, että herkut ovat ikuisesti lopussa. Onneksi García Márquezin klassikkokirjojen pariin voi aina palata.

Elokuussa nähdään -kertomuksessa mestarinkin tyylitaju pettää välillä, esimerkiksi kun hän kirjoittaa Anan alapään olleen erään kiihkeän yön jälkeen ”kuin puimakoneen jäljiltä” (s. 58-59), ja näitä kohtia kummastellessa on helppo ymmärtää hänen haluttomuuttaan julkaista tätä romaaniaan. Se latistuu paikoin sovinistiseksi, ja Anakin nukahtaa kerran ”itkien raivoaan siitä, että oli onnettomuudekseen syntynyt naiseksi miesten maailmaan.” (s. 102)

Nobelistin huomattava maine ei kuitenkaan näin pienestä ryvety. Pikemminkin voidaan epäillä Márquezin poikien motivaatiota isän mittapuulla kädenlämpöisen teoksen julkaisuun. Siinä tuntuu kevyt rahastuksen maku.

García Márquez ei aivan onnistu kuvailemaan vastustamatonta voimaa: naisen halua. Elokuussa nähdään toimii joka tapauksessa kohtalaisen mukavina hyvästeinä kirjailijanerolle, sillä enempää julkaisematonta tekstiä ei hänen arkistossaan ole kuulemma enää jäljellä.