Näppäimistöä on hakattu antaumuksella, sillä Seppälältä on julkaistu proosaa ja muita tekstejä tasaisesti 1980-luvulta lähtien. Hän on laatutekijä, mutta hänen kohdallaan voidaan myös puhua työvoitosta. Hän on ”sitä mieltä, että kirjat saavat putoilla kuin hedelmät puusta. Jokunen jää puun juurelle mätänemäänkin.”

Bog Edin / Lataa ja lue sisältää reippaan valikoiman Seppälän enimmäkseen sanomalehdissä ilmestyneitä kolumneja kaikkiaan 40 vuodelta. Teos on koottu kustantaja Touko Siltalan ehdotuksesta. Intuitiivisesti mukaan poimittuja kolumneja ei ole korjailtu, mutta Seppälä lisäilee kyllä joidenkin niistä loppuun tarkennuksiaan. Toivottua dialogia menneen ja nykyhetken välille ei kuitenkaan käytännössä synny.

Utelias mieli

Kolumnit ovat väistämättä sidottuja tekoajankohtaansa, mutta utelias lukija löytää Bog Edinistä tarpeeksi kiinnostavaa sisältöä jaksaakseen loppuun asti. Seppälä kirjoittaa mistä pyydetään, lähinnä kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta, ja esiintyy onnistuneesti asiantuntijana. Suora puhe, huumori, tilannetaju ja provokatiivisuus – hyvän kolumnin ainekset siis – ovat hänellä hallussa: ”Jos Marilyn Monroe olisi ollut suomalainen, hänen hautapaikkansa olisi juuri saatettu uudelleen myydä.” (s. 24)

Seppälä ei häpeile turhaan, vaan esimerkiksi suhtautuu positiivisesti porilaisuuteensa ja tunnustaa pitävänsä sieltä ponnistaneen Yö-yhtyeen tuotannosta. Harva muu keksisi ja kehtaisi luonnehtia sen lyriikoita leinolaisen traagisen optimistisiksi ja tšehovilaisiksi.

Reippaatkin kärjistykset sopivat onneksi kolumneihin, ja Seppälän repäisyt sopivat mainiosti esimerkiksi matka- tai mökkilukemiseksi, kiihdyttämään tai huvittamaan. Hänen kannanottonsa viihdyttävät ja opettavat siinä määrin, että on ollut perusteltua koota ne kirjaksi.

Seppälän kolumnit ovat peräisin pitkältä ajalta, mutta niiden pessimistinen perusjuonne pysyy samana. Miten analysoida kulttuuria, jossa inhimillistä peruskokemusta etsitään eläimellisestä kamppailusta alennetuista tavaroista ostoskeskuksessa tai netissä? Me länsimaalaiset olemme ehkä päätyneet vastaavaan jamaan kuin Rooman valtakunta ennen romahtamistaan, mutta pitää muistaa, että ihmiskunta pärjäsi vielä senkin jälkeen ihan hyvin.

Seppälä tuntuu ajattelevan Karl Ove Knausgårdin tavoin, että tämä on paha aika olla elossa, mutta hyvä aika olla kirjoittaja. Aiheita riittää, kuten Bog Edinin 450 sivustakin voi päätellä. Seppälä ei ole vanhemmiten juuri seestynyt, vaan jaksaa edelleen murehtia ”onko tämä nyt lopullista, menoa, pelkkää putousta, tanssivatko täydelliset lifestyleminät sen maailman haudalla, johon kaikki ihmisen elämän keskeiset edellytykset tähän saakka määritelleet muodot ja rakenteet vaipuvat.” (s. 399)

Ei mikään mielensäpahoittaja

Seppälän lause on niin suora ja tarkka, että sitä voisi käyttää mallina journalismikoulussa. Bog Edinin ote on melko kansanomainen, paikoin jopa alatyylinen, mutta älyä väläytellään, kun siihen on tarvetta. Pystyn samaistumaan etenkin Seppälän sanomisen tarpeeseen ja hänen rutikuivaan huumorinsa, joka pehmentää loputonta julistamista: ”Minä tiedän, olen maan kuulu erakko ja henkilökohtaisen retriitin asiantuntija. Herään viideltä, en hymyile koskaan ja elän verisellä karhunlihalla.” (s. 146)

Vanhan liiton mies Seppälä on siinäkin mielessä, ettei hän jaksa trendikkäästi pahastua kaikesta ja vaatia julkisia anteeksipyyntöjä. Hänhän on ampiaispesää sohivilla kolumneillaan pikemminkin se pahastuttaja.

Mutta rehellinen kirjoittaja on sivusta huuteleva ulkopuolinen, jonka ääni on niin ärsyttävä ja kuuluva, että osa hänen jutuistaan jää väkisinkin mieleen. Niin Seppälälläkin. Hän on myynneissä mitattuna lähes rikollisen aliarvostettu tekijä, mutta hänhän ei olekaan mikään halpa markkinamies. Hänen kirjallisuutensa ei kasvata, kohota tai tervehdytä, vaan häiritsee ja muuttaa siten maailmaa.