Työnjako ei aivan tarkoin käy ilmi, Jussi Lehmus on kuitenkin nähnyt suurimman vaivan kooten osin salaisen arkistoaineiston. Kun Lehtinen on kynämiehiä, hän on stilisoinut tekstin hahmottaen myös historialliset raamit.

Kalle Lehmus (1907-87) ei tullut työväenluokan ytimestä, hänen isänsä oli tamperelainen leipomonomistaja. Ylioppilaaksi tulon jälkeen opinnot jäivät lähtökuoppiin, kun mies värvättiin 1929 Suomen Sosialidemokraatin toimittajaksi keskellä puolueen ja kommunistien valtataistelua työläisten sieluista.

Tämä kamppailu leimasi koko Lehmuksen uraa. Vaikka molemmat puolueet lähtivät samasta vanhan työväenliikkeen juuresta, ne olivat toistensa veriviholliset niin kauan kuin SKP tosipuolueena oli olemassa. Ja koska kommunistien imettäjä oli Neuvostoliitto, Lehmuksen neuvostovastainen työ niin sotien kuin kylmän sodan aikana oli osa tätä taistoa.

Väinö Tanner näki tulokkaan kyvyt vetäen tämän puolueen järjestösihteeriksi päätehtävänä putsata rivit vasemmisto-oppositiosta, josta osan uskottiin olevan kommunisteja. Vaikka näiden seurailu ja pidätys oli poliittisen poliisin eli EK/Valpon tehtävä, sosialidemokraattiset aktivistit, Lehmuksen ohella Yrjö Kilpeläinen (Jahvetti) ja myöhemmin järjestösihteeri Veikko Puskala, loivat niin tehokkaan tarkkailu- ja ilmiantokoneen, että kommunistivaara oli olematon, etenkin Puskalan solutettua SKP:n johdon.

Silti uhkaa pidettiin olkinukkena pystyssä, koska sen avulla toteutettiin muita tavoitteita puoluepelissä ja ay-liikkeessä. Puna-Valpon aikana Paasikivi ja pääoma jättivät kommunistitorjunnan tämän juntan tehtäväksi. Lehtinen tuntuu olevan vakuuttunut SKP:n vallankaappausaikeesta vuonna1948.

Vuodesta 1939 Lehmuksesta tuli loppuiäkseen sotilas. Hän oli osallistunut tiedottajien kertausharjoituksiin ja rekrytoitiin Päämajan propagandaosaston johtoon. Talvisodassa hän vastasi ulkomaisten kirjeenvaihtajien uutisnälkään organisoimissaan hotelli Kämpin infotilaisuuksissa.

Kaikki tiesivät välirauhan olevan tauko vain. Lehmus ponnisteli kahdella rintamalla. Pääesikunnan sanomatoimiston päällikkönä hän järjesti tiedotustoiminnan TK-komppanioineen tehtyään parikin opintomatkaa Saksaan ja ottaen mallia Wehrmachtin propagandakomppanioista. Siviilipuolella hän oli Aseveliliiton ja sen iskunyrkin SAT/VIA:n organisoijia kommunisteja, ryömäläisiä ja kuutosia vastaan rakentaen tarkkailu- ja ilmiantoverkostoa. Tämä asevelisosialistien ja porvariaktivistien liitto piti pitkään Neuvostoliittoa, SKP:ta ja Urho Kekkosta vastaan.

Jatkosodassa Lehmus oli TK- ja propagandatoiminnan, sotasensuurin ja viihdytystoiminnan päämies. Siviilisektori kuului Valtion tiedoituslaitokselle, mikä vastasi mielipideohjailusta sekä sensuurista; sen kautta TK-jutut menivät lehtiin.

Mikkelissä Lehmus oli Mannerheimin luottomies. Tämä otti hänet mukaansa vastavierailulle kesällä 1942 Hitlerin päämajaan. Lehmus näyttää harvoin joutuneen marskin raivokohtausten maaliksi, toisin kuin operatiiviupseerit ja rintamakomentajat. Miekantuppipäiväkäsky sodan alussa oli poikkeus: kun Lehmus varoitti sen menneen Suur-Suomi-uhossa liian pitkälle, ylipäällikkö suuttui. Spekulointi vaimennettiin yhteistuumin. Stalingradin jälkeen Lehmuksen tehtäväksi jäi kieltää puheet Itä-Karjalasta ja vihollisen mollaamisen.

Varusteresursseja yksityisvaroin

Vuoden 1944-45 jälkeisen kylmän sodan ajan Lehmus toimi pääesikunnan tiedotustoimiston päällikkönä. Tiedotus ei suuntautunut ulos, vaan oli vakoilutiedon hankintaa. Pariisin rauhan rajoitusten alaisten puolustusvoimien niukkasresurssien kiertämiseen tarvittiin Lehmuksen taitoja. Hän toimi yhdessä Natoon liittyvän Norjan tiedustelu-upseerien kanssa värväten entisiä kaukopartiomiehiä Neuvostoliittoon tehdyille keikoille. Tiedot vuodettiin CIA:lle.

Kun uusista tiedustelulaitteista ja aseista oli pula eikä niihin ollut puolustusbudjetissa momentteja, Lehmus hankki niitä omia kanaviaan, kuten amerikkalaisia sinkoja saatuaan lahjoitusvaroja aseveliverkoston pääomamiesten kautta.

Everstiksi ylennetty Lehmus toimi 1955-58 puolustusministeriön kansliapäällikkönä ollen myös Rainer von Fieandtin virkamieshallituksen puolustusministeri. Kansliapäällikön posti oli tuulinen. Sukulaispoika ja Lehtinen ounastelevat puolustusvoimien komentajan, ”Kylmä-Kalle” Heiskasen vihanneen kadettikoulun käymätöntä poliittista upseeria niin paljon, että masinoi oikeuskansleri Olavi Hongan tutkituttamaan tämän tilejä. Niille oli siirretty aseostojen yksityislahjoituksia, joiden lähteitä Lehmus ei voinut paljastaa. Seurauksena oli virasta erottaminen ja toistakymmentä vuotta kestänyt oikeusprosessi.

Veronkavaltajana tuomittu Lehmus menetti eläkeoikeutensa. Vasta Kustaa Vilkunan ja Emil Skogin, sensuurikaverin ja puolustusministeritoverin vetoomus sai valtioneuvoston myöntämään ylimääräisen eläkkeen 1972 valtiovarainministeriaseveljen Päiviö Hetemäen esityksestä. Tuolloin vanha soturi oli ryhtynyt muistelmakirjailijaksi ja pääomavetoisen Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiön asiantuntijaksi.