Teoksen taustalla on samojen tekijöiden 2009 valmistunut samanniminen, myös kansainväliseen levitykseen päätynyt dokumenttielokuva. Molemmat kirjoittajat ovat akateemisesti meritoituneita. Teos on tieteellinen, mutta samaan aikaan riittävän yleistajuinen, että aihetta entuudestaan tuntematonkin voi siihen hyvin hyvin uppoutua.

Kilpailu Afrikan herruudesta oli 1800-luvulla siirtomaavaltojen välillä kovaa, ja Belgian kuningas Leopold halusi värvätä yksityisomaisuutenaanpitämänsä Kongon vapaavaltion julmaan armeijaan skandinaaveja. Tämän ”Force Publiquen” komentaja oli tanskalainen Frederik-Valdemar Olsen. Kirjan päähenkilö Akseli Leppänen ja muut suomalaiset työskentelivät yleensä Kongo-joen laivoilla, jotka veivät kumia, palmuöljyä ja muita luonnonvaroja maailmanmarkkinoille.

Hämeenkyrössä 1879 syntynyt Akseli Leppänen työskenteli ensin Tampereen seudun konepajoissa, ja muutti sitten Ruotsiin, mistä hän vuonna 1913 siirtyi Belgian palvelukseen Kongon jokilaivojen konemieheksi. Tullessaan Kongoon Akseli Leppänen oli hyväntahtoinen uskonnollinen mies, josta kuitenkin tuli nopeasti yksi ruoskaa heiluttava ratas kolonialismin julmassa koneistossa.

Euroopassa 1914 syttynyt maailmansota pitkitti Leppäsen paluuta Suomeen. Hän sai yhä vastuullisempia tehtäviä kohoten lopulta valtiollisen laivatelakan johtajaksi. Hän palasi vasta vuonna 1931 Suomeen rikkaana miehenä ja meni naimisiin nuoruudenrakkautensa sisaren kanssa. He asuivat Hämeenkyrössä maatilalla Leppäsen kuolemaan vuonna 1938 saakka.

Kaikkien suomalaisten Kongon-reissut eivät päättyneet leppoisiin eläkepäiviin kotipitäjässä, vaan osa palasi tyhjätaskuna ja osa myös menetti henkensä trooppisiin sairauksiin.

Suomessa oltiin tietoisia julmuuksista

Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen teoksesta ilmenee, että Suomen lehdistö oli perillä Kongon siirtomaavallan julmuuksista, mutta se ei näytä suuresti vaikuttaneen siihen, miten Akseli Leppäsen kaltaisiin henkilöihin suhtauduttiin heidän palattuaan kotimaahan. Erityisesti lähetystyöntekijöiden kautta tietoja saavat uskonnolliset lehdet julkaisivat tietoja paikallisten asukkaiden julmasta kohtelusta.

Eurooppalaiset sanoivat tulleensa tuomaan Kongoon sivistystä, mutta heidän toimiensa seurauksena maan 20 miljoonan väkiluku puolittui vuodesta 1880 vuoteen 1920.

Sivistyksen levittämisen sijaan voidaan sanoa, että kyse oli kansanmurhasta, jonka jäljet ulottuvat meidän päiviimme asti.