Jalkapallotoimittaja Ari Virtasen kirjoittama Jolle – Il Doge (Tammi) on toki mittavan taustatyön tulos. Kirjaan on haastateltu Pohjanpalon itsensä lisäksi suuri määrä tämän uraan ja elämään vaikuttaneita ihmisiä, perheenjäsenistä ja ystävistä entisiin ja nykyisiin joukkuekavereihin, valmentajiin, seurajohtajiin, lääkäreihin ja muihin taustavaikuttajiin.

Etenkin uraansa jatkavista urheilijoiden elämäkerroissa on usein se ongelma, ettei elettyä elämää ole luonnollisesti vielä takana järin paljon. Pohjanpalon, 30, tarina ei silti tunnu venytetyltä, koska uralle on mahtunut seuroja ja käänteitä, eikä kentän ulkopuolisesta elämästä puhumista kaihdeta.

TIETYLLÄ tapaa poikkeuksellista on se suoruus, jolla kirjassa puhutaan rahasta. Vaikka huippujalkapalloilijoiden(kin) poskettomat palkkasummat ovat yleistä tietoa, Suomessa ammattiurheilijat ovat perinteisesti kaihtaneet aihetta haastatteluissa ja muissa julkisissa esiintymissään.

Leveilyvaikutelmaa ei jää (ainakaan jos hyökkääjän vaiheet ja henkilö ovat ennestään tuttuja), mutta toistuessaan raharuodinta alkaa väkisin hieman kyllästyttää.

Teksti ei muutenkaan ole varsinaista kirjallista ilotulitusta, vaikka toki ammattilaisen työtä. Myös editoinnista ja rakenteesta on huolehdittu, toisin kuin ikävän monessa urheilukirjassa nykyään.

POHJANPALON persoona on mielenkiintoinen yhdistelmä arvostaan tietoista röyhkeää maalintekijää, tiukkaa perfektionistia, rentoa esteetikko-hedonistia ja hyvin kasvatettua maailmankansalaista, joka nauttii saadessaan kestitä läheisiään ja ystäviään kustannuksia laskematta.

Paljon tiivistyy lapsuudenystävä ja jalkapalloilija Ville Salmikiven kommenttiin: ”Sanon Jollelle aina, että olet niin hönö, että et voi tehdä mitään normaalisti. Se on myös tosi hienoa.”

Poikkeukselliseksi voidaan urheilugenressä laskea myös se, miten Joelilta pikkupojasta asti täydellisyyttä vaatinut Risto-isä kertoo käytöksestään – ja katuvansa sitä.

Tällaisilla tarinoilla on taipumus päättyä ikävästi tai sitten varjopuolista ei puhuta, mutta Pohjanpaloa isän piiskurointi ei haitannut. Asiassa auttoi todennäköisesti pojan luonne, oma palava halu huipulle sekä aidosti läheiset välit isään ja muihin perheenjäseniin.

Kentän ulkopuolisista asioista kuvataan hykerryttävästi myös sitä, miten Pohjanpalon saksalainen Catharina-vaimo, saati tämän isä ja iso veljeskatras, eivät olleet aluksi edes tietoisia eivätkä vaikuttuneita vävyehdokkaan futistaustasta.

Pohjanpalo on todennut haastattelussa, ettei olisi sellaisen kumppanin kanssa, jolla ei ole omia vahvoja mielipiteitä, työhaluja ja pyrkimyksiä, ja tämä tulee kirjastakin selväksi.

1,5-vuotias Penelope-tytär määrittää nyt osaltaan pariskunnan arkea. Toisin kuin aiemmilla urheilija- ja miespolvilla, vastuu lapsesta ei kuulu vain äidille.

NYKYISIN Palermo FC:tä edustava suomalaishyökkääjä on noussut fanien suosikiksi useimmissa seuroissaan, mistä kertoo myös lempinimien määrä ja sisältö. Venetsiassa annetun Il Dogen (Päällikkö) ohella niitä ovat muun muassa Danger ja Disco-Jolle.

Kirja antanee eniten laji-ihmisille, mutta ei ole mahdoton luettava muillekaan. Ja siinä, miten Joel Pohjanpalo on nuoresta asti ottanut vastuuta asioistaan, opiskellut muiden maiden kieltä ja kulttuuria ja käyttäytyy kanssaihmisiä kohtaan, olisi opittavaa useammallekin nykyiselle ja entiselle ammattipelaajalle.