Taolaisuus ei ole tullut takaisin syyttä, sillä tarkempi perehtyminen paljastaa, että semuistuttaa paljon esimerkiksi Herakleitoksen ja Hegelin ajatuksia vastakohdista ja niiden vuorovaikutuksesta, dialektiikasta Etenkin nykyään, kun vastakohtien erillisyyttä ja toisensa poissulkevuutt korostetaan, taolaisuus on enemmän kuin tervetullut länteenkin.

Siksi on hienoa että Suomessa asuva kiinalais-suomalainen runoilija ja taiteilija Taolin on tarttunut taolaisuuteen ja sen henkiseen isään, Laoziihin (myös Laotse). Hän on kääntänyt kirjaan Laozin tekstejä ja taustoittaa niitä hahmottellen, mitä annettavaa vuosituhansia vanhoilla ajatuksilla on meidän ajallemme.

Taolaisuudessa harmonia on kaiken a ja o. Kaikkea on oltava sopivassa suhteessa, aina ravinnosta ihmissuhteisiin ja yhteiskuntaan. Taolaisuutta voi verrata myös joihinkin lönsimaisiin filosofioihin, vaikka kirjassa ei sitä tehdäkään. Taolaisuudelle sukua löytyy jo kreikkalaisesta filosofiasta. Esimerkkinä Aristoteleen kohtuuden oppi: sen mukaan sekä saituus että tuhlaavaisuus vievät turmioon. Terveessä harmonisessa maailmassa niiden välimuoto, kohtuus hallitsee myös rahaa ja taloutta.

Myös Hegelin dialektiikassa, jota myös Marx kirjoissaan menestyksekkäästi käytti, vastakohdat pyrkivät ristiriitojen kautta yhtymään, rakentamaan synteesejä. Talolaisuutta voisi soveltaa myös politiikkaan ja todeta vaikka, että sosialidemokratia kulkee kultaista keskitietä, jossa kapitalismi ja sosialismi ovat harmoniassa kuin jin ja jang.

Hegelille vastakohtien taustalla ja ne yhdistävä voima oli Maailmanhenki. Se eroaa tavallisesta kristillisestä persoonallisesta jumalasta juuri siinä, että Maailmanhenki ei asusta omassa ylhäisessä yksinäisyydessään korkealla taivaassa, mistä käsin se hallitsisi maailmaa ja sen asukkeja. Maailmanhenki on kaikkialla ja ei missään. Maailmanhenki ei olekaan valmis, vaan kehittyy inhimillisen vastakohtaisuuksien dialektisen historian kautta kunnes saavuttaa täydellisen tietoisuuden ihmisen tietoisuuden peilissä.

TAOLAINEN EI myöskään ole persoonallinen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään asustava olento, vaan se on samoin kaikkialla ja ei missään. Taolla ei ole muotoa, eikä sitä voi näin määritellä, hallita ja omistaa. Vastakohdat yhdistyvät Taossa täydellisesti. Oleminen syntyy olemattomuudesta, muoto muodottomuudesta. Tao ilmenee ja elää paradokseissa. Onhan klassista logiikkaa uhmaava dialektinen logiikka vastakohtien dialogista ja ykseydestä suuri paradoksi itsessään.

Tällaiselle määrittelemättömälle jumaluudelle on aina ollut tilausta, niin menneisyydessä kuin nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Sillä eivätkö kaikki uskonsodat ja kerettiläisten vainoamiset johdu siitä, että jumala ja hänen tahtonsa on määritelty kirjaimen tarkkuudella niin että kaikki mikä ei sovi tähän valmiiseen kuvaan, voidaan ykskantaan tuomita harhaoppisuudeksi. Mutta taolainen muodoton ja vastakohdat itseensä sisällyttävä jumaluus väistää lähtökohtaisesti kaikki vastakkainasettelut ja niistä juontuvat sodat.

Taolinin kirjassa kerrotaan myös taolaisuuden isästä itsestään, Laozista. Hänen oma olemassaolonsa ja elämänsä täydentävät hänen kirjoituksiaan, sillä Laotsesta ei saa oppillista auktoriteettia tekemälläkään. Laozista on monia tarinoita, jotka ovat keskenään ristiriitaisia – on jopa epävarmaa, onko koko miestä ollut edes olemassa. Monet autoritaarisuutta vastustavat liikkeet ja ihmiset ovatkin pitäneet Laozia tiennäyttäjänään.