Salla Tuomivaara tarttuu tähän ristiriitaan ja yrittää ylittää sen. Lemmikkieläimet kohdataan, koska ne nähdään yksilöinä. tuotantoeläimet ovat vain yhtä ja samaa lihamassaa, eikä niillä ole muuta kuin taloudellista ja ehkä kulinaarista arvoa.

Koska kyse ei ole ei teoretisoinnista yleisellä tasolla vaan konkretiasta, Tuomivaara vierailee henkilökohtaisesti eläinten luona. Hän kohtaa niin yksilöeläimiä kuin tuotantoeläimiä eri paikoissa – Espoossa ja Pohjanmaalla, Pariisissa ja Kiinassa.

Kiintoisaa on, että jako tuotantoeläimiin ja lemmikkeihin on kulttuurinen ja sitä pitää yllä tapa ja tottumus. Kirjan otsikko on paljonpuhuva. Kiinassa koiria syödään siinä missä meillä sikoja. Meitä se inhottaa, vaikka koira ja sika eivät henkisiltä ominaisuuksiltaan eroa toisistaan sen enempää kuin kiinalaiset suomalaisista.

Tapa ja tottumus ja niiden synnyttämä sokeus pitävät yllä jakoa ja koko eläintuotantoa. Jopa broileritellisuudessa, joka prosesseiltaan kuuluu ruokatuotannon vastenmielisimpiin, työntekijät nauttivat työnsä tuloksista lautasillaan. Yksi syy on, että lintujen teurastaminen on jaettu pieniin erillisiin vaiheisiin ja kone tekee lähes kaiken – teurastajat eivät joudu, eivätkä pysty vaikka yrittäisivät, kohtaamaan yksittäistä lintua silmästä silmään.

Samaan tapaan kuluttajat ruokakaupassa ostavat lihaa, eivät eläinyksilöä , josta se on valmistettu. Lisäksi esimerkiksi broilerit on jo esivalmistettu ja pakattu hunajalla marinoituna muovikuorella päällystettyyn pakettiin, jonka läpi on mahdotonta erottaa mitään elävälle olennolle kuuluvaa tunnusmerkkiä. Ennen linnut myytiin kokonaisina ja tunnistettavina. Mainokset iloisista tennistä pelaavista tai muuta hauskaa puuhaavista tuotantoeläimistä viimeistelevät brutaalin todellisuuden kätkevät kulissit.

Jyrkät ja maltilliset

Konkreettisen todellisuuden tuntua vahvistaa kirjan kirjoittajan omien kokemusten esittely. Tuomivaara huomasi torakan vilistävän huoneessaan Pekingissä asuessaan ja kauhistui näkyä. Mutta kun hän kohtasi lemmikkitorakan, hän uskalsi ottaa otuksen jopa kädelleen – ja ihastui sen erikoisella tavalla kauniiseen olemukseen.

Kirjassa myös pohditaan teoreettisemmin eläinten oikeuksia. Radikaalein kanta haluaa, että kaikki eläimet, jotka voivat tuntea tuskaa , pitäisi suojata siltä siinä missä ihmisetkin. Tiede on osoittanut että jopa hyönteiset tuntevat kipua ja mielihyvää. Vegaanit kieltäytyvätkin käyttämästä mitään eläintä sisältävää tuotetta.

Tuomivaara omaksuu maltillisemman kannan. Onhan Syötävät koirat ja sympaatiset siat -kirjakin valmistettu paperista, joka on valmistettu puusta, jossa asuu miljoonia ihmissilmälle näkymättömiä eläimiä ja eliöitä. Mutta jo ilmastonmuutoskin vaatii että eläinten tehotuotantoa on karsittava kovalla kädellä.

Suomi on tässä monia muita maita jäljessä. Näin on,  vaikka maamme oli aikoinaan eläinsuojelussa edelläkäviä, ja Zachris Topelius perusti jo vuonna 1870 eläinsuojeluyhdistyksen pikkulintujen suojelemiseksi. Hänen perusajatuksensa oli, että ne, jotka sortavat eläimiä, sortavat tai alkavat sortaa myös ihmisiä. Nyt ilmastonmuutoksen aikakautena tämän ajatuksen voi laajentaa koskemaan koko luomakuntaa.