Päässä nykii -romaanin alkupuolta hallitsevat suunnitelmat Turun runoseminaarista. Keskustelun ilmastossa lentelevät asiallisten ehdotusten ja ajatusten ynnä parjaamisen ohella olutlasit ja lattiaa kohti kallistuva keskustelijakin.

Kuvaus seminaarista valmisteluineen ja iltameininkeineen on elävä ja kiinnostavasti asiapitoinen. Suomalainen runo saa ansaitsemaansa huomiota sekä myötä- että vastasukaisesti varsin liberaalin Topias Kettusen (Tapani Kinnunen?) johdattelemana.

Keskustelukumppanina seminaarin suunnittelussa Kettusella on Harry Nordman (Harri Nordell?). Arvaamattoman persoonansa kanssa kipuilevasta Santeri Lierosta on kaavailtu seminaarin alustajaa.

Seminaari oli ilmeinen sulka minäkertojan nailonsukkapäähineeseen. Yleisöä, julkisuutta ja asiakommenttejakin piisasi.

Joensuu ja lapsuus

Toinen painoalue kirjassa on kirjailijan lapsuus Joensuussa. Kinnunen kertoo lapsuudestaan avoimesti ja rehellisesti.  Seikkailut ja jännitys kuuluivat asiaan, jengireviirit oli katuun ja ilmaan piirretyt. Persekin oli kuvioissa kestettävä paljastaa.

Piirtämisestä kiinnostunut poika, ”Kipinä”, oli sähäkkä käänteissään, kouluunkin menossa vuotta muita varhemmin. Stipendin hän sai sitten heti ekan luokan keväällä.

Minua rakastettiin, minun parasta toivottiin – en tiedä miten siinä lopulta kävi niin, että kaikki meni päin helvettiä, kirjoittaa tekijä.

Aikuisten maailma oli vielä tunnetusti kosketuksissa sodan aikaan. Jos leikkii sotaa, sota syttyy, lapsille sanottiin ja kehotettiin heittämään leikeistä pyssyt pois. Mutta elämä eteni, asuntoja ostettiin, kesämökkejä rakennettiin, autoja ilmaantui kotipihoihin.

Tehdasmiljöö väritti elämää, lapset elivät arkista kasvutarinaansa kuin missä muualla tahansa. Pojat ja jalkapallo kuuluivat yhteen, tytöt Topiaksella jo kuuden vanhan vihellyskohteina. Lapsuudessa ja nuoruudessa jöötä piti sukupolvien yleisesti käyttämä kasvun kulmahiomakone, pojille kokemuksesta rankatkin vastapallot.

Korkeaoktaaninen tuholainen

Henkilökohtainen elämä sai tumman uhkakuvan tekijän sairastuessa aikuisiällä. Alkoholilla marinoitu runoilijuus sai kovan ja yllättävän vastustajan. Kertoja päättikin aloittaa oman kuntoutuksen parin viikon raittiudella, sillä kiusallinen sairaus oli jo häneen iskenyt ja leikkaus odotti. Oli(ko?) siis parasta ensin myös ”juoda vähän varastoon”!

Elämän lanka lienee roikkunut hiuskarvan varassa. Leikkaus onnistui kuitenkin ja elämä jatkui. ”Nautin joutilaisuudestani”, Kinnunen jopa sanoi sairauslomallaan. Vakavuutta elämässä lisäsivät tieto Markku Inton kuolemasta ja nekrologin laatiminen hänestä.

Raskas työkö (kirjailijuus) se on, mikä niitä raskaita huveja huudattaa? sillä korkeaoktaaninen nautintonesteytys hallitsee edelleenkin kaasuttelijoista riippuvaisimpia. Vai mikä se on, sekö, kun totuuden nimissä on pakko todeta, että pojat ne on miehiä, miehet poikia, ikiaikaisesti.

Koti ja ihmissuhde on oikeastaan lähes näkymätön piirre Kinnusen proosassa. Mutta se on merkittävä. Se on hienovaraisesti, suojaten, ei häpeillen häivytetty. Ja äkkiä sille on saatettu antaa hetkeksi tilaa, sen ansaitsema huomio. Sillä ei brassailla, sillä se on henkilökohtainen, ehkä salattu, varjeltava ainakin. Kaunis (ja miehekäs) piirre sanankäyttäjällä.

Lahjat vielä tiukempaan kurssiin

Lahjoja Kinnusella on. Häneltä irtoavat nokkelat sanankäänteet, rohkeat toteamukset puskevat häikäilemättä tietä. Huumoria on, ilkkuakin. Ilmaisut ovat sattuvia, mutta helppojen kohteiden metsästystä en kannata.

Kohtauksissa vaikuttaa joskus siltä, että ne on pakotettu, väännetty muottiinsa väkisin. Mutta pelkkä kiinnostava tai houkutteleva aihe ei riitä. Tarinan saisi mieluummin yrittää vapauttaa ulkoisista kahleista. Aiheelle on hyväksi jättää tilaa liikkua omassa tahdissa ja omiin suuntiinsa. Joskus liian ilmeinen aihe ja sen käsittely latistuu takuuvarmasti, jos sitä ryhtyy komentelemaan ja siitä hyötyjä keräämään. Hyvä esimerkki siitä romaanissa on seinänaapurin sänkytohina lomahotellissa.

Vaikka romaani kantaa tällaisenaankin, sitä olisi saanut vielä editoida, tihennystä, karsintaa, harkintaa lisää. Tasaisuus syntyy siitä, että uskaltaa käyttää pyyhekumia, uskaltaa olla itselle kova ja ankarakin. On hyvä pitää taukoja ja katsoa työtä vähän etäämmältä.

Odotellaan, mikä ja miten seuraavaksi ”päässä nykii”.